Kenen idea oli aikaistaa ajokortti-ikää? Miksi alaikäisten ajo-oikeutta ei rajata koulu- tai työmatkoihin sekä kielletä autokuntien öiset huviajelut?. Lähde
Tekijä: webmaster
Monikieliset oppilaat ovat mahdollisuus, eivät uhka
Luin 30.9. Turun Sanomien jutun monikielisten oppilaiden koulunkäynnistä ja siitä, että suuri osa ensimmäisen polven maahanmuuttajista ei saavuta riittävää taitotasoa. Tämä ei sinänsä yllättänyt minua,
Näistä syistä sähkön hinta on kohonnut ennätyslukemiin
Euroopassa kärvistellään energiakriisin keskellä. Helppoja keinoja tilanteen ratkaisemiseksi ei ole. Sähkön korkea hinta johtuu monesta tekijästä. Tärkein niistä on Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja siitä syntynyt
Takavuosien hittilaji yritti uutta tulemista, mutta SM-sarja kyykähti kumoon parissa vuodessa – Oulussa tapahtumien kulku puistattaa
Olli Holopainen on paiskinut pitkän päivätyön RB-Oulun eteen. Vieläkään hän ei ole valmis täysin luovuttamaan, vaikka SM-sarjan tulevaisuus näyttää kehnolta. Kuva: Pekka Peura RB-Oulun pitkäaikaisen
Porvoo on saamassa ensimmäiset modernit townhouse-kodit
Runeberginkatu 10:n kolmekerroksiseen kaupunkirivitaloon on haettu innoitusta Porvoon rakennushistoriasta. Lähde
Neljänsuora Salon iltatorilla 23.8.2018
Neljänsuora Salon iltatorilla torstaina 23.8.2018. Lähde
Mikkelissä pohdittiin onko Nato yhtenäinen – Puolustusministerin mielestä on, asiantuntijat painottivat Venäjän testaavan Natoa koko ajan hybridiuhkien kautta
Päämajasymposiumissa keskusteltiin myös digitalisaation nurjasta puolesta: Suomen kriittisestä infrasta kuten vesilaitoksista ja merikaapeleista on julkisesti esillä tarkkojakin tietoja internetissä. Lähde
Hamina Tattoo veti yleisöä sateista huolimatta – ”Jos ei ihan tavoitteeseen päästä, niin ainakin hyvin lähelle”
Muutama pienempi tapahtuma jouduttiin viikon aikana perumaan tai keskeyttämään sään vuoksi. Lähde
KPL jatkoi tuoreen lyöjäkuninkaan sopimusta
Kauden 2024 lyöjäkuninkuuden Superpesiksessä sunnuntaina sinetöinyt Patrik Wahlsten jatkaa Kouvolan Pallonlyöjien joukkueessa myös ensi kaudella. Lähde
Ukraina näyttää tuhonneen ison venäläiskolonnan Venäjällä – mahdollisesti satoja kuolleita
Ukrainan asevoimat tuhosi yön aikana pitkälti toistakymmentä miehistönkuljetusajoneuvoa sisältäneen sotilaskolonnan Oktjabskojen kylässä, Ryilskin pii… Lähde