Oulun poliisilaitoksen poliisivankila eli putkat sijaitsevat moduulitiloissa Haukiputaalla. Arkistokuva. Kuva: Jarmo Kontiainen Kaksi henkilöä on kuollut Oulun poliisilaitoksen putkatiloissa Haukiputaalla kuluvan kesäkuun aikana. Kuolemat tapahtuivat
Tekijä: webmaster
Tutkimus: yli 70 prosentilla suomalaisista on sairastetun koronan tuottamia viruksen vasta-aineita
THL:n tutkimuksen mukaan suomalaisista yli 70 prosentilla on sairastetun koronan tuottamia vasta-aineita. Alle 30-vuotiaista tartunnan saaneiden osuus on 85 prosenttia ja yli 65-vuotiaista 60 prosenttia.
Sähköautojen tappotestissä kaikkien aikojen ennätys: yli 670 kilometriä yhdellä latauksella
Teslan Model S Long Range-versio voitti ylivoimaiseen tyyliin Norjan autoliiton (NAF) järjestämän täyssähköautojen tappotestin. Pitkänmatkanversio osoittautui nimensä veroiseksi, sillä lopullisesti sen akku simahti vasta 672
Kommentti: Uusi hallitus aloittaa viestintämunauksella – Suomen kuntoon laitosta tiedotetaan perjantaina iltaruuhkan aikaan, aineisto tuttua Iltalehdestä
Anna-Maja Henriksson, Petteri Orpo, Riikka Purra ja Sari Essayah Säätytalossa torstaina illalla. Hallitusohjelma oli saatu valmiiksi ja ministerilistoistakin sovittu. Sitten median olisi puheenjohtajien mielestä pitänyt
Oulussa on edessä kesäinen viikonloppu, mutta helleraja jäänee vielä rikkomatta – ”Ei se paljosta jää kiinni”
Kesäiset säät antoivat odottaa Oulussa kesäkuun puoleen väliin saakka. Arkistokuva. Kuva: Leinonen Jukka Viileän alkukesän jälkeen Oulussakin on päästy lämpimien kelien makuun. Tänä viikonloppuna aurinko
Useita erilaisia Myllyn paras -makaroneja ja -pastoja vedetään takaisin, saattaa sisältää pieniä metallinpalasia
Muun muassa Myllyn Paras -merkkistä tummaa makaronia vedetään pois myynnistä. Kuva: Eija Mikkonen Useita eriä Myllyn Paras -pastatuotteita vedetään takaisin markkinoilta varotoimenpiteenä, kertoo tuotteiden markkinoija
Näkökulma: Ministerilistaan haetaan paitsi osaajia, myös alueellisuutta – Uuden hallituksen salkkuruletti on valmis: kokoomukselle ja perussuomalaisille eniten painoa
Petteri Orpon (kok.) hallitus pitänee ainakin hänen itsensä mukaan ministerimäärän suurin piirtein samoissa luvuissa, mitä se oli Sanna Marinin (sd.) hallituksen aikana. Se tarkoittaa 19:ää
Näin uusi hallitus muuttaisi työelämää: Ansiosidonnainen pienenee kahden kuukauden jälkeen, yksi sairaspäivä palkattomaksi
Anna-Maja Henriksson, Petteri Orpo, Riikka Purra ja Sari Essayah Säätytalossa torstaina illalla. Hallitusohjelma on saatu valmiiksi. Kuva: Lauri Heikkinen / VNK Uusi hallitus on aikeissa
Pelastuslaitos: Juhannuskokot jäänevät tänä vuonna sytyttämättä – tulen käsittelyssä muistettava nämä seikat
Juhannuskokkoja ei näillä näkymin saa sytyttää metsäpalovaroitusten takia. Kuva: Vesa Joensuu Juhannuksen säät näyttävät tällä hetkellä lämpimiltä, mikä tarkoittaa varovaisuutta juhannuskokkojen polttamiseen. Pohjois-Pohjanmaalla on tällä
Saako Suomi seuraavaksi Ruotsin hallituksen?
Näinhän siinä kävi. Naispuolinen demaripääministeri, jolle johtopaikka oli siirtynyt hänen edustajansa jätettyä puoluejohtajan pestin, hävisi vaalit täpärästi. Uuden hallituksen johtoon nousi äärioikeistoa edustavan populistipuolueen tuella