Kotisaaren pihapiiriin nousee tänä kesänä jättimäinen tiipii, joka palvelee ulkoravintolana. Jyrki Karosen, Veli-Matti Nousiaisen ja Tero Mäntykankaan taustalla olevasta venevajasta on sisustettu kesäravintola. Oikealla on
Tekijä: webmaster
Uusi innovatiivinen ja salattu haittaohjelma tunkeutuu Google Driveen ja muihin
Tietoturvatutkijat ovat havainneet uuden version shellcode-pohjaisesta GuLoader-haittaohjelmasta. Kyseessä on yksi maailman yleisimmistä haittaohjelmista. Tieto perustuu tietoturvayhtiö Check Pointin kuukausittaiseen haittaohjelmakatsaukseen. Täysin salattujen kuormien ja analyysia
Kemiin tulee ensi talveksi uusi jäänmurtaja – matkailuyhtiön tavoitteena on kaksinkertaistaa risteilytoiminta
Sampo saa seurakseen uuden Arktis -nimisen aluksen Kemiin ensi talveksi. Kemiin tulee ensi talveksi uusi jäänmurtaja-alus. Alus saapuu Kemiin joulukuun alussa ja se kantaa nimeä
Drag-taidetta ja luontoaktivismia – ARS Kärsämäki tuo eri sukupolvien tekijöitä yhteen
Nykytaiteen näyttely ARS Kärsämäen teema on tänä vuonna Vuotta nuorempi taiteilija. Kuraattorina toiminut taiteilija sekä taiteen opettaja Tessa Astre rakensi näyttelyn eri ikäisistä ja urallaan
Tekniikka&Talous: Stora Enson Oulun tehtaalle 100 kilometriä teräsbetonipaaluja – Paalutuksia tarvitaan uusiin rakennuksiin
Stora Enson kartonkikone. Arkistokuva. Kuva: Pekka Peura Tekniikka&Talous -lehti uutisoi, että Stora Enson Oulun tehdaslaajennus vaatii yli sata kilometriä teräsbetonipaaluja. Paalutuksia tarvitaan tehdasalueen kaikkiin uusiin
17-vuotias jäi poliisin haaviin Pohjantiellä, ajoi silti heti tuntia myöhemmin hurjaa ylinopeutta – Oulun poliisin tehotarkkailussa kymmeniä ajokieltoon
Poliisi tehovalvoi liikennettä. Kuvituskuva arkistosta. Kuva: VESA JOENSUU Oulun poliisilaitos valvoi tehostetusti kovia ylinopeuksia viime viikonloppuna perjantaista sunnuntaihin. Tarkkailussa olivat erityisesti pääteillä kovaa ylinopeutta ajavat.
Suomen susikanta on kasvanut hieman – Pohjois-Pohjanmaan suurin lauma Pyhäjoella
Susilauma Pyhäjoella viime heinäkuussa. Arkistokuva Kuva: Eveliina Sorvari Susien määrä on kasvanut hieman Luonnonvarakeskuksen (Luke) suden kanta-arvion mukaan. Yksilömäärä on kasvanut noin seitsemällä prosentilla ja
Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa viikon aikana kymmeniä huumeisiin liittyviä rikosepäilyjä
Oulun poliisilaitos kirjasi kymmeniä huumausaineisiin liittyviä rikosepäilyjä viikon mittaisen tehostetun valvonnan aikana, poliisi kertoo tiedotteessaan. Poliisi kirjasi Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa kaksi epäiltyä törkeää huumausainerikosta, lähes
Yle Oulu ja muut Ylen alueelliset Twitter-tilit suljetaan, mutta Facebook-profiilit säilyvät – kehityspäällikkö kertoo syyn
Yle Oulu kertoi keskiviikkona Twitterissä, että se sulkee Twitter-tilinsä piakkoin. Samoin käy muillekin Ylen alueellisille Twitter-tileille. Yle haluaa kertomansa mukaan keskittyä toimimaan vahvemmin omalla alustallaan
Oulussa kaivetaan paljon katualueilla – operaattorit asentavat valokuitua ja Oulun Vesi kunnostaa viemäreitä
Oulussa kaivetaan tulevina kesinä paljon muun muassa valokuitua katualueille sekä saneerataan vesijohto- ja viemäriverkostoja. Valokuitujen kaivutöistä vastaavat operaattorit. Kaivutöitä on tänä vuonna muun muassa Oulunsalossa,