Qstockin liput myytiin loppuun jo ennen juhannusta. Kuva edellisen vuoden Qstockista. Kuva: Teija Soini Qstock on loppuunmyyty kymmenettä kertaa peräkkäin. Oululainen festivaali viettää tänä vuonna
Tekijä: webmaster
Teslalla ajetut kuolonkolarit lisääntyivät rajusti – jo 17 ihmistä menehtynyt
Teslan autojen avustetun ohjaamisen toiminto Autopilot on Yhdysvaltain liittovaltion liikenneturvallisuusviraston mukaan aiheuttanut jo 17 kuolemaa ja viisi vakavaa loukkaantumista. Vielä kesäkuussa 2022 Autopilotin syyksi oli
Oululainen Caritas-Säätiö on ostanut enemmistöosuuden Kotirinki-ketjusta
Kotirinki Oy aloittaa kaupan myötä myös kotihoivapalvelut. Arkistokuva. Kuva: Jarmo Kontiainen Oululainen Caritas-Säätiö on ostanut enemmistöosuuden kotisiivous- ja kotiapupalveluita tarjoavan Kotirinki Oy:n osakkeista, kertoo Kotirinki
Lämsänjärvi mahdollisesti ensi vuonna käytössä – kaupunki suunnittelee veden määrää muokkaavaa rakennetta
Lämsänjärven uimarannan vesi on ollut myös aikaisempina vuosina korkealla. Kuva vuodelta 2016. Kuva: Kontiainen Jarmo Toistaiseksi käyttökiellossa oleva Lämsänjärven uimaranta voi mahdollisesti olla virallisessa uimakäytössä
Omakotitalossa syttyi tulipalo Pelkosenniemellä – 8-vuotias lapsi pelasti talosta koiran ja ilmoitti palosta naapurille
Pelkosenniemellä syttyi maanantaina aamupäivällä tulipalo omakotitalossa. Talossa ollut lapsi oli havainnut palon ja poistunut talosta. Lapsi ilmoitti tulipalosta naapurille. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle oli omakotitalon keittiössä
Oulun poliisi varoittaa Facebookin kautta verkkopankkitunnuksia kalastelevista huijareista – uhrit menettäneet jopa 10 000 euroa huijareille
Poliisi varoittaa Facebookin kautta verkkopankkitunnuksia kalastelevista digihuijareista. Kuvituskuva. Kuva: Vesa Joensuu Poliisi varoittaa Facebook-tilejä kaappaavista digihuijareista. Oulun poliisilaitoksen tietoon on tullut, että huijarit ovat kalastelleet
Mikä on lähirannan vedenlaatu ja lämpötila? Kalevan uimarantakoneesta löydät 17 suositun rannan tiedot
Uimarannat kutsuvat taas pulikoimaan luonnonvesiin. Tästä Kalevan kesän ajan päivittyvästä artikkelista voit käydä tarkastamassa oman lähirantasi viimeisimmät mittaustiedot. Valitsimme artikkeliin mukaan Pohjois-Pohjanmaalta 17 niin sanottua
Asuntomessujen rakennustyöt haittaavat jalankulkijoita Tuirassa, väylät suljettuina reilun vuoden
Asuntomessujen rakennustöiden vuoksi jalankulkijat ja pyöräilijät käyttävät kiertotietä. Hartaanrannan alueella aloitetaan kesäkuussa viher- ja katualueiden rakentaminen. Asuntomessualueen rakennustöiden vuoksi Tuirassa Tervaporvarintien sekä Koskitien ja Lipporannantien
Veera Kivirinta, 28, teki rohkean ja ymmärrettävän ratkaisun SM-kisojen kynnyksellä: ”Nyt en vain jaksa lähteä sinne rykimään”
Veera Kivirinta ei pulahda tulevana viikonloppuna Porissa altaaseen, vaan lataa akkujaan Oulussa. Kuva: Pekka Peura Yksi puuttuu joukosta, kun uinnin pitkän radan SM-kisat alkavat torstaina
Konsernijaosto ei innosta aluepäättäjiä tässä vaiheessa – Kevään viimeisessä aluevaltuustossa nuijittiin pöytään tilinpäätöksiä
Pohteen tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Kari Pentti (vas.) esitteli tarkastuslautakunnan arviointikertomusta hyvinvointialueen aluevaltuuston kevään viimeisessä kokouksessa maanantaina. Kokouksessa mukana oli myös hyvinvointialuejohtaja Ilkka Luoma. Kuva: Liubov Alekseeva