Asikkalalainen Satu Jaatinen (sit.) pyrkii Suomen Keskustan listalta Euroopan parlamenttiin ensi kesäkuun EU-vaaleissa. Poliittisen uransa Asikkalan kunnanvaltuustossa istuva ja Päijät-Hämeen aluevaltuustossa varavaltuutettuna ja lautakunnissa vaikuttava
Tekijä: webmaster
Luksiasta valmistui 643 ammattilaista – löydätkö nimilistalta tuttuja?
Luksiassa juhlittiin valmistujaisia perjantaina. Lähde
Suomen reaktio Venäjän väitettyihin meriraja-aikeisiin oli diplomaattinen onnistuminen, arvioi asiantuntija
Suomen reaktio Venäjän väitettyihin meriraja-aikeisiin oli diplomaattinen onnistuminen, mistä kertoo myös Venäjän peruuttelu asiassa keskiviikkona. Näin arvioi Tampereen yliopiston globaalihistorian apulaisprofessori, Venäjä-asiantuntija Rinna Kullaa. – Suomen
Surullinen skuuttiturma olisi ollut vältettävissä, ja teknologialla on siinä osansa
MEERI UTTI Luin torstaina hurjan surullisena, että nuori sähköpotkulaudan kyydissä ollut tyttö kuoli, kun katumaasturilla ajanut henkilö törmäsi suojatiellä skuuttiin, jonka kyydissä matkusti kolme samanikäistä
Häkkänen: Suomi ja Ruotsi sijoitetaan Natossa Norfolkin johtoportaan alle – Suomeen on tulossa maavoimien alaesikunta
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoi perjantaina, että Suomeen on tulossa Naton alaesikunta. Kuva: Simon Wohlfahrt / AFP / Lehtikuva Suomi ja Ruotsi ovat menossa Natossa
Lyhyesti lukijoilta | Arvatkaa auttoiko, kun autojaan joen rannassa peseville mentiin sanomaan asiasta?
Idänpääntien päässä on parkkipaikka Kutalanjoen rannalla. Parkkipaikkaa on alettu käyttämään autojen pesupaikkana. Ehtisikö kaupunki jossain vaiheessa viemään riittävän iso kyltin parkkipaikalle, jossa sanotaan, että autojen
Ehdotus: Kaupunki antaa työyhteenliittymä Stafiralle Kisapuiston Stadionin hankkeen heidän ehdottamallaan tavalla
Ehdotus: Kaupunki antaa työyhteenliittymä Stafiralle Kisapuiston Stadionin hankkeen heidän ehdottamallaan tavalla. Lähde
”Jo parinkymmenen hengen juhlat kannattaa plaseerata” – lue ammattilaisten vinkit juhlatunnelman luomiseen
Rennot juhlat pohjustetaan hoitamalla järjestelyt hyvissä ajoin ja jakamalla vastuuta. Lähde
Mikä on ok tien nimi?
Missä menee asiallisuuden raja teiden nimissä? Järvenpään kaupunki nimesi paikalliseen K-citymarketiin johtavan kadun Sushikujaksi. Kotimaisten kielten keskuksessa sitä ei olisi suositeltu, jos Järvenpään kaupungilta joku