Eläinproteiiniin painottuva ruokavalio ja erityisesti runsas lihan käyttö on yhteydessä suurempaan tyypin 2 diabeteksen ja sairauksista johtuvien kuolemien riskiin, osoittaa Itä-Suomen yliopistossa tehty väitöstutkimus. Sen
Tekijä: webmaster
Ilveksen Petri Kontiolan pitkä ura loppui pronssiin – “Purin jäällä hammasta, ettei olisi tullut tippa silmään”
Petri Kontiola Pyeongchangin Olympialaisissa. Kuva: Jussi Leinonen Kahden suurta menestystä saavuttaneen suomalaisen kiekkoilijan ura päättyi torstaina, kun kotijoukkue Ilves juhli miesten jääkiekkoliigan toista peräkkäistä pronssimitaliaan
Toteuttaja uskoo edelleen lujasti Oulun torinrannan merikylpylähankkeeseen
Allas Sea Pool Oulu -merikylpylä torinrannan tuntumassa on tehnyt tulemistaan useita vuosia, eikä hanketta ole vielä kuopattu pitkästä, pitkästä viivytyksestä huolimatta. Ainakaan, jos asiaa kysytään
Merikosken kauneusallas ehdotetaan kunnostettavaksi merilohen lisääntymisalueeksi
Merikosken kauneusaltaan lohen lisääntymisalueesta käytettiin mallinnuksissa kahta arviota. Kuvassa on sinisellä viivalla hahmoteltu Swecon selvityksessä esitetty 7 hehtaarin alue ja punaisella viivalla on esitetty 20
Tuki Venäjän kansalaisyhteiskunnalle on myrkkyä diktatuurille – yhteyksiä rajan taakse ei tule katkoa
Olin tänä keväänä mukana yleisötilaisuudessa, johon osallistui etäyhteyksin eräs Venäjällä toimiva kansalaisaktiivi. Ennen tilaisuuden alkua keskustelimme hänen kanssaan kahden kesken tulevan tapahtuman luonteesta. Kerroin näinä
Nuoret saavat hitaasti apua ongelmiinsa Oulussa – kuukausien odottelu kuormittaa koko perhettä
Koulupsykologin, terveydenhuollon psykiatrin ja perusterveydenhuollon psykiatrisiin palveluihin voi joutua jonottamaan jopa puoli vuotta. Psykiatrisen sairaanhoitajan aikoja annetaan usein rajoitettu määrä, eikä hoitopolku jatku automaattisesti psykologin
Ratajärjestelmän vaurio haittaa junaliikennettä, poliisi epäilee tuhotyötä – Aamun Helsinki-Oulu vuoro peruttujen joukossa
VR on perunut perjantaiaamun junavuoroja ratajärjestelmävian vuoksi, selviää VR:n verkkosivuilta. Rataliikennekeskus Fintraffic kertoo tiedotteessa, että Iittalassa Hämeenlinnan ja Toijalan välillä tapahtunut tulipalo on aiheuttanut kaapelivaurion,
Ukrainan aseapua koordinoiva Ramstein-ryhmä kokoontuu jälleen – nousevatko hävittäjät tapetille?
Ukrainan aseapua koordinoiva Ramstein-ryhmä kokoustaa jälleen tänään Ramsteinin lentotukikohdassa Saksassa. Kokousta johtaa Yhdysvaltain puolustusministeri Lloyd Austin. Suomesta kokoukseen osallistuu puolustusministeriön kansliapäällikkö Esa Pulkkinen. Ukraine Defense
Yle: Vastaamon entinen toimitusjohtaja tuomittiin tietosuojarikoksesta
Vastaamon entinen toimitusjohtaja Ville Tapio on saanut kolmen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen tietosuojarikoksesta. Yleisradio uutisoi Helsingin käräjäoikeuden päätöksestä tiistaina. Tapiolle vaadittiin yhdeksän kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta tahallisesti
Ohikulkija näki pyörän valon katoavan Kempeleenlahden jäällä – seurauksena poliisin, pelastuksen ja rajavartioston etsintäoperaatio
Kempeleenlahden jääalueella ajaneen pyöräilijän pelättiin joutuneen veden varaan myöhään torstaina. Hätäkeskus sai ilmoituksen kansalaiselta, joka oli nähnyt pyöräilijän lähteneen Vihiluodon alueella rannasta merelle ja punainen