Kerttu Niskanen saa viedä kotiinsa normaalimatkojen maailmancupin kristallipallon. Kuva: KIMMO BRANDT Hiihdon maailmancupin kausi paketoitiin lauantaina Salpausselällä. Suomalaisittain talven valopilkku oli Kerttu Niskanen, joka sai
Tekijä: webmaster
Oulun vaalipiirissä on äänestetty ennakkoon toiseksi vähiten koko maassa – Eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen äänestysprosentti nousi 24,4:ään
Ennakkoäänestys on jatkunut vilkkaampana kuin edellisissä eduskuntavaaleissa. Kuva: Jussi Leinonen Sunnuntai-iltaan mennessä liki joka neljäs kotimaan äänioikeutetuista oli antanut äänensä eduskuntavaalien ennakkoäänestyksessä. Viidentenä ennakkoäänestyspäivänä sunnuntaina
Hallinto-oikeudessa läpi mennyt kaavavalitus on harvinaisuus – se kertoo osaamisesta kunnissa ja kaupungeissa
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kymmenessä vuodessa eli vuosien 2012 ja 2022 välillä ratkaissut 52 asemakaavasta tehtyä valitusta. Kalevan (23.3.) tekemän selvityksen mukaan vain yksi niistä johti
Liigaovi jo raollaan Limingan Niittomiehille – ”Joukkueesta paistoi terve itseluottamus”
Limingan Krankka-areenalla riitti runnelmaa sunnuntai-iltana. Kuva: Jarmo Kontiainen Miesten liigakarsinnan 1. vaihe, LNM–SaiPa 4–3 (3–2, 1–1, 0–0). LNM jatkoon voitoin 3–2. Päätössummeri räjäyttää Krankka-areenan 636-henkisen
Limingan Niittomiehet kamppaili voittoon SaiPasta, liminkalaisyleisö villiintyi – katso kuvia ottelusta
Limingan Niittomiehet kohtasi ratkaisevassa liigakarsinnan ensimmäisen vaiheen päätösottelussa SaiPan. Ottelu päättyi isäntien voittoon, joka tarkoittaa liiganousun olevan liminkalaisille askeleen lähempänä. Peli päättyi lukemiin 4–3. Limingan
Kommentti: Huuhkajien kolme pistettä on kauneusarvoja tärkeämpää – Vierasvoitto Pohjois-Irlannista takaa Suomelle hyvät asetelmat kesäkuun kotiotteluihin
Suomi otti sunnuntai-iltana tärkeät kolme pistettä, kun se kaatoi jalkapallon EM-karsinnan toisessa ottelussa Pohjois-Irlannin maalein 1–0. Suomen maalin teki 28. minuutilla Benjamin Källman, joka laukoi
Punainen polkupyöräbaana Raksilasta Hiukkavaaraan etenee vaiheittain – Oulujoen yli rakennetaan uusi kevyen liikenteen silta mutta ei ihan heti
Hiukkabaanan eli Oulun keskustasta Oulunsuun kautta Hiukkavaaraan vievän kaksikaistaisen punaisen kevyen liikenteen väylän hanke etenee Oulun kaupungin päätöksenteossa. Ensimmäisen vaiheen rakentamisen Raksilasta Oulunsuuhun tavoitellaan alkavan
Onnellinen mies ei juhli, eikä hurraata huuda
Eräs työperäinen maahanmuuttaja eräällä somealustalla kertoo ihmettelevänsä miten suomalaiset ilmoittavat etteivät he juhli merkkipäiväänsä. He ostavat lehdestä ilmoituksen kertoakseen siinä, ettei mitään juhlia ole. En
Muista aurinkopaneelien turvavälit: vaara saada yllätys niskaan katolta
Aurinkopaneelien sijoittelussa unohtuu usein ottaa huomioon katolle asennetut lumiesteet, varoittaa Motiva. Lumiesteestä ei ole hyötyä, jos aurinkopaneeli on liian lähellä sitä ja lumi pääsee paneelia
Oulun teatterin Nuorten näyttämö tuo lasten ja nuorten teatterifestivaalille ikiaikaisen tarinan Antigonesta
Oululainen Miina Bäckman, 17, elää parhaillaan elämänsä kevättä, ainakin teatteriharrastuksensa tiimoilta. Bäckman on yksi Oulun teatterin Nuorten näyttämön nuorista, jotka ryhtyivät syksyllä työstämään tuhansia vuosia