Suomen hiihtomaajoukkueen päävalmentaja Teemu Pasanen ei ole ennustaja, mutta hänellä on lajinsa ytimessä roimasti asiantuntemusta. Pasanen spekuloi tiistaina iltapäivällä seuraavan päivän miesten 15 kilometrin kilpailua
Tekijä: webmaster
Osapuolet pääsivät sopuun ahtausalan työriidassa – kaksi viikkoa kestänyt lakko satamissa päättyy
Ahtausalalle on saatu neuvottelutulos. Kuvassa kontteja Oulun Oritkarin satamassa. Kuva: Jukka-Pekka Moilanen Ahtausalan työriitaan saatiin sopu keskiviikkoiltana. Ammattiliitto AKT ja työnantajapuolta edustava Satamaoperaattorit kertoivat hyväksyneensä
Jos Ristomatti Hakola aloittaa miesten viestissä arvokisaurakkansa, tapahtuma ei ole ainoa laatuaan – edellisen kerran näin tapahtui Lahdessa 1978, kun käskyn avaajaksi sai Rokuan raketti Esko Lähtevänoja: ”Siinä taisteluhenki nousi”
Esko Lähtevänoja kuvattuna vuonna 1977. Kaikki ennusmerkit Planicassa viittaavat siihen, että perjantaina miesten pitkässä viestissä avausosuuden vastuullinen taakka kasataan Ristomatti Hakolan harteille. Lähde
Eläinten jäljille pääsee nyt Tietomaahan – Näyttelyssä esillä olevat eläimet ovat peräisin Oulun yliopiston eläinmuseon kokoelmista
Näyttelyssä on runsaasti toiminnallisia kohteita. Tässä yritetään ohjata muuttolintuja. Etualalla sarvipöllö. Kuva: Jarmo Kontiainen Huuhkaja, harakka, hauki ja noin 150 muuta täytettyä eläintä on esillä
Oulun yliopiston eläinmuseon kokoelman eläimet pääsivät esille Tietomaahan – katso kuvia uudesta Eläinten jäljillä -näyttelystä
Tietomaassa avautuu torstaina Tietomaan ja yliopiston yhteistyönä tekemä Eläinten jäljillä -näyttely. Näyttelyn projektipäällikön Anna Taskisen mukaan näyttely kertoo Oulun seudun luonnosta ja sen lajeista. Esillä
Twitter takkuili monilla käyttäjillä
Päivitys 1.3. klo 14.34: Twitter toimii jälleen. Somepalvelu Twitter kärsi tiistaina pahoista toimintahäiriöistä. Palvelun päänäkymä ei ladannut uusia tviittejä, ikään kuin sen käyttäjä ei seuraisi
Taistelut Bahmutista vain kiihtymään päin, sanoo Zelenskyi – Ukraina kertoo lähettävänsä kaupunkiin lisäjoukkoja
Ukrainan presidentti Volodomyr Zelenskyin mukaan taistelu Bahmutista on kiihtynyt. Kuva: SERGEY DOLZHENKO Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on sanonut jokailtaisessa puheessaan kansalleen, että Itä-Ukrainan rintaman Bahmutin
PAM antoi lakkovaroituksen kiinteistöpalvelualalle – satoja kohteita koskevan lakon on määrä alkaa reilun parin viikon kuluttua
Lakon on määrä alkaa 16. maaliskuuta ja se koskee satoja kohteita koko maassa. Kuva: Timo Marttila Palvelualojen ammattiliitto PAM on antanut lakkovaroituksen kiinteistöpalvelualalle. PAMin mukaan
Lakko kertoo aina epäonnistumisesta – onneksi ahtaajien lakossa voittivat lopulta järki ja kohtuus
Kymmenien tuhansien muiden suomalaisten ohella moni Oulun seudun asukas oli keskiviikkoaamuna tukalassa tilanteessa: Töihin tai kouluun piti päästä, mutta onnikka ei kulkenut. Auto- ja kuljetusalan
Työntekijä menetti tajuntansa tyhjentäessään öljysäiliötä Oulun Vihreäsaaren satamassa – käräjäoikeus tuomitsi kahdelle sakkoja
Oulun käräjäoikeus on tuominnut kaksi miestä päiväsakkoihin ja kaksi yritystä yhteisösakkoihin tapauksessa, jossa työntekijä menetti tajuntansa raakamäntyöljysäiliön tyhjennyksessä Oulun Vihreäsaaren satamassa. Oikeudessa käsitelty tapaturma sattui