Suuria kansainvälisiä nimiä, pieniä kotimaisia indiebändejä, sanataidetta, lukuisia taidenäyttelyiden avajaisia ja massoittain hyväntuulisia ihmisiä – Epäjohdonmukaisten tanssiaiset tarjoaa kulttuurin ystävälle runsaan kattauksen taidetta laidasta laitaan
Tekijä: webmaster
Kokoomus maksaa kohut kannatuksellaan – rasismipuhe ei juuri syö perussuomalaisia
Petteri Orpon (kok.) johtaman oikeistohallituksen pääpuolueiden gallup-suosio on sulanut poikkeuksellisen aikaisessa vaiheessa. Yleensä tuore hallitus saa nauttia suosiosta kuukausikaupalla vaalimenestyksen vauhdittamana. Nyt niin ei ole
Pitäisikö pitkien valojen väläytys porojen kohdalla lopettaa? Asiantuntijan mukaan ikiaikaisesta tavasta on ”enemmän haittaa kuin hyötyä”
Hätävilkut pitkien väläyttelyn sijaan. Näin pitäisi nykyään toimia, kun varoittaa vastaantulijaa esimerkiksi porotokasta, onnettomuudesta tai muusta vaarasta. – Autojen valot ovat tehokkaampia kuin ennen ja lisävalojen
Ylivieskan kirkkoherra Eija Nivala vihki oman poikansa miehen kanssa – Seurasi kohu ja kanteluita, mutta myös viestejä vuosikausia vaienneilta ihmisiltä
Oman lapsen hääpäivä on useimmille vanhemmille jo valmiiksi jännittävä päivä, mutta vielä jännittävämmän siitä saattaa tehdä, jos toimii vihkijänä itse ja tekee samalla tietoisesti vastoin
Aasian suurvallat kamppailevat kyberavaruudessa – Meta puuttui asiaan
Useita kiinalaisia tutkimuslaitoksia ja yliopistoja vastaan on kohdistettu kyberhyökkäyksiä. Tapauksesta epäillään Patchwork-nimistä hakkeriryhmää, joka edistää toiminnallaan Intian etuja. Ryhmä tunnetaan myös muun muassa nimillä Operation
Naisten jalkapallo nousi Amerikassa lyhyessä ajassa tyhjästä huippusuosituksi – Supertähdet voivat tienata miljoonia
Yhdysvalloissa jalkapallo ei ole football vaan soccer, sillä football on siellä hauskasti laji, jota pelataan pääosin käsillä. Soccer puolestaan on laji, joka oli aikoinaan muiden
Ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja ajoi humalassa vilkkaalla Viitostiellä Suomussalmella – auto ajautui vastaantulevien kaistalle
Poliisi sai maanantai-iltana useita ilmoituksia ajoneuvoyhdistelmästä, jonka kuljettaja aiheutti vaaratilanteita Valtatiellä 5 Suomussalmen Kuurtolassa. Raskaassa puutavaralastissa ollut kuorma-auto ja siihen kytketty puoliperävaunu oli ollut vaarassa
Poliisi on onnistunut selvittämään kaikkien Vastaamon tietomurron uhrien henkilötiedot – Oulun poliisilaitoksen alueella yli 600 rikosilmoituksen tehnyttä uhria
Poliisi kertoo onnistuneensa alkukesän aikana selvittämään kaikkien Psykoterapiakeskus Vastaamon kokonaisuuteen kuuluvien uhrien henkilötiedot. Tiedot on poliisin mukaan saatu kansainvälisen oikeusapupyynnön avulla. Poliisin tietojen mukaan asianomistajia
Ruukin tutkimusaseman salmonella lähtöisin linnuista – puhdistustoimet meneillään
Luonnonvarakeskus (Luke) tiedotti heinäkuussa Ruukin tutkimusaseman nautojen salmonellatartunnasta. Tutkimuksissa on selvinnyt, että tartunta on todennäköisesti peräisin linnuista. – Alustavien tulosten perusteella tartunta on saanut alkunsa saastuneiden
Oulun kaupungin syksyn omakotitonttien hakuun 73 tonttia – eniten tontteja tarjolla Ritaharjusta
Oulun kaupungin omakotitonttien syyshaku alkaa maanantaina 14. elokuuta. Tänä vuonna syksyn haussa on haettavana yhteensä 73 omakotitonttia. Tontteja on haettavissa Haukiputaan Niittyholmasta ja Holmasta, Vesalanmäeltä,