Metsäliikkeen järjestämä mielenosoitus keskeytti hakkuut Aalistunturin eteläpuolella Kolarissa. Alueen metsä on suurilta osin koivu ja kuusi painotteista sekametsää. Kuva: Jouni Porsanger Kolarissa Aalistunturin eteläpuolelle leiriytyneet
Tekijä: webmaster
Virpiniemen liikuntaopiston toiminta jatkuu Oulussa – OSAO haluaa eroon myös muista turhista rakennuksistaan
Virpiniemen kehittäminen alkoi viime vuonna. Tyhjilleen jääneen liikuntahallin kohtalo on seuraava mietittävä asia. Kuva: Kontiainen Jarmo Virpiniemen liikuntaopiston toiminta on päättynyt Oulun Virpiniemessä vuodenvaihteessa, ja
Kolumni: Suomalaisten rakkain harrastus on löhöily – ja se käy yhteiskunnalle kalliiksi
Elettiin välirauhan viimeisiä aikoja toukokuussa 1941. Kuka lie hoksannut, että täytyy järjestää maaottelumarssi Suomi–Ruotsi. Sellainen joka tapauksessa saatiin aikaan. Suomessa järjestelyihin osallistuivat kaikki keskeiset liikunta-
Kalevan koiranpentulive: Kurkkaa, mitä söpöille nappisilmille Oulussa kuuluu keskiviikkoaamuna
Kalevan koiranpentulive näyttää seitsemän pienen bichon frisé -pennun keskiviikkoaamun vilinää Oulussa. Suora lähetys käynnistyi kello 7.30 ja se kesti puoli tuntia. Katso tallenne lähetyksestä: Pennut
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi levittäytyy alueille, mutta rahoitus kuntien on haettava itse – tiedustelimme kolmesta kunnasta, millä eväillä vuoden 2026 ohjelma rakentuu
Raahessa satsataan museoihin. Kuvassa lapsia tutustumassa Raahen museoon kulttuurikasvatustyöryhmä Taikakuun Kulttuurien kulkureitti -tapahtumassa syyskuussa 2022. Kuva: Vesa Joensuu Lisää elinvoimaa, luovuutta, matkailijoita ja luovien alojen
Henkilöauton kuljettaja loukkaantui vakavasti törmäyksessä rekan perävaunuun Siikalatvalla – jouduttiin irrottamaan autonromusta
Henkilöauton kuljettaja sai vakavia vammoja varhain maanantaiaamuna törmättyään tukkirekkaan Piippolassa Siikalatvalla. Palokunta joutui irrottamaan kuljettajan ajoneuvosta. Paikalle hälytettiin ensihoidon ohella lääkäriyksikkö. Pelastuslaitoksen mukaan henkilöauto oli
Oulussa Kuusamontielle kiihdyttänyt autoilija pyörähti liukkaalla kaiteeseen
Liukas tienpinta teki tepposet henkilöauton kuljettajalle joka kiihdytti rampista Oulussa Kuusamontielle aamulla kello kahdeksan aikoihin. Auto lähti kuljettajan hallinnasta ja pyörähti kaiteeseen. Kuski ei loukkaantunut,
Maailman ensimmäinen lumenluontirobotti on valmis – tekee selvää yllättävän syvästä
Kuinka hienoa onkaan näin talvisin herätä aamulla ja huomata ikkunasta ulos katsoessaan, että lumi peittää maan. Paitsi jos asuu omakotitalossa. New Yorkissa päämajaansa pitävä yritys
Verkkokauppa.com aloittaa muutosneuvottelut, joiden piirissä koko henkilöstö – jopa 110 työpaikkaa vaakalaudalla
Verkkokauppa.com ilmoitti tänään aloittavansa muutosneuvottelut kannattavuuden turvaamiseksi. Yhtiön tiedotteen mukaan se sopeuttaa liiketoimintaansa vastaamaan laskenutta kysyntää. Osana tulosparannusohjelmaa se aloittaa muutosneuvottelut, joilla haetaan henkilöstökustannusten osalta
Raahen ex-kaupunginjohtaja käynnisti ryhmäkanteen kohtuuttomia sähkölaskuja vastaan – Ari Nurkkalan mukaan perheen sähkölämmitteinen talo piti myydä elinkustannusten takia
Raahen ex-kaupunginjohtaja Ari Nurkkalan perustama ProPrentium-yhtiö kertoo verkkosivuillaan käynnistäneensä kuluttajasuoja-asiamiehelle jätettävän ryhmäkanneaineiston valmistelun Suomessa toimivia sähköyhtiöitä vastaan kuluvan talven kohtuuttomien hinnankorotusten takia. Suuret sähkölaskut ovat