Kuivasjärven Auran Ronja Koskela oli Kalevan kisoissa kaksijakoisin miettein 400 metrin juoksun alkuerän jälkeen. Koskela jäi ensimmäisenä ulos loppukilpailusta ajallaan 56,81, joka on hänen kautensa
Tekijä: webmaster
Riistakeskus myönsi poikkeuslupia tuhansien lintujen tappamiseen lintuinfluenssan vuoksi
Suomen Riistakeskus on myöntänyt lintuinfluenssan vuoksi suuren määrän poikkeuslupia lintujen tappamiseen. Asia selviää Riistakeskuksen verkkosivuilta. Lähes 10 000 linnun kaatoluvat on myönnetty noin 450 turkistarhalle ja
Oulun hotellit ovat taas täynnä, ja jotkut etsivät huonetta Limingasta asti – Qstockiin kolmatta kertaa tulleet kaverukset varasivat majoituksen jo maaliskuussa
Qstock-viikonloppu on ahdannut Oulun alueen majoituspaikat täyteen. Näin tapahtuu Oulun Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaaren mukaan tyypillisesti joka kesä. – Qstock on yksi Oulun suurimpia yleisötapahtumia,
Keikka-arvio: Listojen kärjessä Kuumaa täytti Kuusisaaren nurmikentän, eikä edes Oulun kesän pahin sade latistanut fanien intoa
Vielä vuoden alussa Kuumaa oli harvojen tuntema bändi, mutta UMK-ilmiö on nostanut bändin Hyvikset ja pahikset -levyn Suomen virallisen albumilistan kärkeen koko kesän ajaksi. Suosio
Junnilla, Purra, Rydman – Orpo joutunut töihin pitääkseen hallituksen koossa
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) johtama hallitus on ollut koossa vajaat kaksi kuukautta ja taivallus on ollut takkuista. Hallitusohjelman toimeenpanoa tehdään taustalla, mutta otsikoihin ovat päätyneet
Keikka-arvio: Kitaravetoisella rockmusiikilla on vielä toivoa – Kissan show jytäsi, rullasi ja potki
Työvoiton festivaaliyleisöstä ehtii hyvin ottaa vajaassa tunnissa. Rockyhtye Kissa esitti tärkeimmillä rokkimittareilla arvioiden oikein mainion shown Qstockin perjantaissa. Alussa yleisö enemmän tarkkaili, lopussa jo karjahteli.
20 vuotta täyttävä Qstock alkoi hautovassa säässä ja sadekuurojen saattelemana, mutta se ei menoa hidastanut – festivaalin aikana syntyy Suomen suurin onnittelukortti
Vähän pinkkiä, ripaus keltaista, sinistä, oranssia, vihreää ja vaaleanpunaista. Qstock-festivaalin päälavan läheisyyteen on pingotettu 1,6 metriä korkea ja kolme metriä leveä maalauskangas, jossa hehkuvat tapahtuman
Kuusisaari täyttyi kukkaseppeleistä ja sadeviitoista – katso kuvat Qstockista
20-vuotisjuhliaan viettävä Qstock käynnistyi Kuusisaaressa perjantaina sateisessa säässä. Perjantain pääesiintyjä oli yhdysvaltalainen metalliyhtye Megadeth. Myös Uuden musiikin kilpailussa suosiota kerännyt Kuumaa oli festarivieraiden keskuudessa odotettu
Call of Duty -servereillä levisi matomainen haitake – tartuntaan riitti
Vanha Call of Duty -peli on yllättäen joutunut hakkereiden kynsiin. Vuonna 2009 ilmestyneen ja uskollisen pelaajakunnan keränneen Call of Duty: Modern Warfare 2 -pelin pc-version
Oulun Pyrinnön täsmähankinnat hoitivat tehtävänsä – Anni-Linnea Alasella tuli mestaruuden jälkeen ”tippa linssiin”
Oulun Pyrintö kertoi joulukuussa 2021 kovista urheilijarekrytoinneistaan, joihin kuuluivat muun muassa keihäänheittäjä Anni-Linnea Alanen ja pituushyppääjä Kristian Pulli. Täsmävahvistusten tehtävä oli selvä. Heidän hankittiin seuraan