Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät on palkinnut Muhoksen Yrittäjät vuoden 2022 paikallisyhdistyksenä. Yhdistys saa kiitosta toiminnan määrätietoisesta edistämisestä ja tiiviistä yhteistyöstä kunnan kanssa. Myös yhdistyksen järjestämät tapahtumat ja
Tekijä: webmaster
MTV: Vartijan murhasta tuomittu vapautettiin Pelson vankilasta viime elokuussa, yritti nyt tappaa vaimonsa
Pelson vankilassa vuonna 2004 vanginvartijan murhannut mies otettiin kiinni viime lauantaina epäiltynä vaimonsa tapon yrityksestä. Asiasta uutisoi MTV. Mies vapautui viime elokuussa istuttuaan elinkautista tuomiotaan
Oomi laskee kalliiden sähkösopimusten hintaa määräajaksi noin 25 senttiin, myös tammikuun hinta laskee takautuvasti – koskee ”merkittävää määrää” asiakkaista
Oomi Oy on suomalaisten sähköyhtiöiden vuonna 2020 perustama sähkönmyyntiyhtiö. Sillä on yli 400 000 asiakasta. Kuva: Peura Pekka Sähkönmyyntiyhtiö Oomi ilmoitti torstaina laskevansa sähkönhintaa 24,90
Hallitus sopi yllättäen isosta suojelupaketista valtion maille, pohjoisesta suojellaan vajaat 30 000 hehtaaria – Pudasjärveltä muun muassa Kuittariaapa ja alueita Syötteeltä
Ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo (vihr) kertoi uusista suojelualueista torstaina eduskunnassa. Arkistokuva. Kuva: Joel Maisalmi Hallitus on päättänyt suojella pysyvästi noin 30 000 hehtaaria valtion metsiä,
Thaipoimijoiden viisumien myöntäminen Suomeen on keskeytetty ihmiskauppariskin sekä kausityöasetuksen mahdollisen muutoksen takia
Ulkoministeriö keskeyttää marjanpoimijoiden viisumien myöntämisen Thaimaassa Suomen Bangkokin suurlähetystössä. Syynä toimenpiteelle ovat suomalaiseen marja-alaan liittyvät rikosepäilyt sekä myös poimijoiden viisumihakemusten tietojen epäluotettavuus. Ulkoministeriö mainitsee tiedotteessaan
Administerin hallitus saamassa vahvistusta: nimitystoimikunta ehdottaa kahta uutta jäsentä
Nimitystoimikunta ehdottaa, että Juha-Pekka Joensuu jatkaa hallituksen puheenjohtajana. Administerin osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa, että yhtiön hallitukseen valittaisiin uudelleen Jukka-Pekka Joensuu, Risto Koivula, Minna Vanhala-Harmanen ja Peter
Päihtyneille on tarjottu Oulussa alkoholia ja autokyytiä, jonka jälkeen heiltä on varastettu rahaa – Poliisi: ” Tuntemattomien ihmisten tarjouksiin kannattaa suhtautua varauksella”
Oulun poliisi on saanut viime päivinä useita ilmoituksia tapauksista, joissa päihtyneiltä ihmisiltä on huijattu rahaa. Tapauksissa on poliisin mukaan toistunut kaava, jossa tuntemattomat ovat tarjonneet
Oululainen Sami Elovaara ylsi urallaan MM-otteluun saakka – Nyt huumehelvetin ja itsemurhayritykset kokenut ex-nyrkkeilijä pitää tallessa vanhaa valokuvaa muistutuksena: ”Se oli hauta tai parantuminen”
Oululainen Sami Elovaara, 49, ylsi nyrkkeilyurallaan raskaan sarjan MM-otteluun asti. Kehässä Kaukovainion kasvattia ei koskaan tyrmätty, mutta siviilissä mies kävi haudan partaalla. Elovaara menetti kaiken
Kolumni: Nuoret, uskokaa tulevaisuuteen
Lapsena pelkäsimme tosissamme ydinsotaa ja maapallon tuhoutumista. Uutisissa kerrottiin päivittäin Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen kireistä suhteista ja uhittelusta. Maat ydinsodan partaalle 60-luvulla vienyt Kuuban ohjuskriisi oli
Pellettikattila savutti omakotitalossa Kuusamossa – pelastuslaitos paikalle, tilanteessa ei henkikövahinkoja
Pellettikattilan toimintahäiriö toi pelastuslaitoksen omakotitaloon Kuusamon Käyläntielle torstaina. Häiriön vuoksi pellettikattilasta tuprutti savua, joka täytti pannuhuoneen. Savu ei kuitenkaan levinnyt muualle asuntoon. Pelastuslaitos tuuletti tilan,