Olli Tornbergin paita nostettiin lauantaina Limingan Krankka Areenan kattoon. Kuva: ARI AROLA/Salibandyliitto Miesten Divari, LNM–Koovee 10–6 (4–0, 3–3, 3–3) Olli Tornbergin mieleen palautuu tuokiokuva kaukaa
Tekijä: webmaster
Pohjois-Pohjanmaalla useita ulosajoja lauantain aikana, loukkaantumisilta vältyttiin – ”Talvikelit ovat saapuneet ja tiet ovat nyt liukkaita”
Pohjois-Pohjanmaalla on tapahtunut useita liikenneonnettomuuksia lauantain aikana. Päivän aikana sattui muun muassa useita ulosajoja. Puoliltapäivin pelastuslaitos hälytettiin Siikalatvalle, jossa henkilöauto oli ajautunut ulos Nelostieltä. Autossa
Nintendon retrolehdet hävisivät verkosta – syytökset kohdistuvat japanilaiseen pelijättiin
Marraskuussa retropeliharrastajat riemuitsivat, kun Internet Archiveen ilmestyivät vapaaehtoisvoimin skannattuina kaikki vanhat Nintendo Power -lehdet. Lehtiä julkaistiin 285 kappaletta vuosien 1988 ja 2012 väliseltä ajalta. Kuukautta
Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston uudeksi puheenjohtajaksi on valittu oululainen Suvi Röntynen
Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston puheenjohtajaksi vuodelle 2023 on valittu oululainen Suvi Röntynen. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin ylivieskalainen Pasi Niiranen ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Antti Tihinen Pudasjärveltä. Piirijärjestö teki valinnat
Paha poika palasi – Otto Karvinen arvosti Raksilan yleisöltä saamaansa lämmintä vastaanottoa ja lupasi painaa Kärpille hommia ”perse pitkällä joka vaihdossa”
Taas roiskuu, kun rapataan. Kärppien Otto Karvinen (vas.) väänsi lauantaina KooKoon Eero Teräväistä vastaan. Kuva: Jukka-Pekka Moilanen Jääkiekko, Liiga, Kärpät–KooKoo 3–1 (0–1, 2–0, 1–0) Ensivaikutelman
Bittiumin uutena toimitusjohtajana aloittaa Johan Westermarck – yhtiö tavoittelee yhä 10 prosentin vuotuista kasvua
Bittiumilla on toimitilat Oulun pohjoispuolella. Kuva: Bittium Oululainen teknologiayhtiö Bittium Oyj kertoo, että sen uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Johan Westermarck. Hän aloittaa yhtiön toimitusjohtajana huhtikuun
Useita autoja kolaroi nelostiellä Limingassa – Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä Oulun seudulla
Nelostiellä Limingassa sattui onnettomuus, jossa oli mukana useita ajoneuvoja, kerrotaan poliisin Oulun johtokeskuksesta. Kolariautoissa oli yhteensä kolme ihmistä. Kukaan heistä ei loukkaantunut vakavasti. Onnettomuudessa Oulun
Olkiluoto 3:n sähköntuotanto jatkuu ehkä joulupäivänä – säännölliseen tuotantoon päästään aikaisintaan helmikuussa.
Säännöllinen sähköntuotanto alkaa Olkiluoto 3:ssa aikaisintaan helmikuussa. Olkiluoto 3 -ydinvoimalan sähköntuotanto jatkuu aikaisintaan joulupäivänä, kertoo Teollisuuden Voima (TVO). Reaktorissa havaittiin aiemmin syksyllä syöttövesipumppujen vaurioita. Niiden
Näkökulma: Vaikuttiko Nato-hakemus ja Erdogan Suomen poliisiin? Poliisihallitus selvittää Oulun ja Helsingin erilaista suhtautumista PKK-lippuun
Kurdistanin työväenpuolue PKK:n asema hiertää Natoon hakevassa Suomessa. Nato-maa Turkki on asettanut ehdoksi jäsenyydelle ”terrorismiin puuttumisen,” jolla se viittaa juuri PKK:hon ja sen jäseniin. Ulkoministeri
Suomi hankkii lyhyen ja pitkän matkan ohjuksia sekä pienempiä varusteita – hankinnan kokonaisarvo on reilut 220 miljoonaa
Osa uusista ohjuksista tulee merivoimien käyttöön. Kuvassa Katanpää-luokan miinantorjunta-aluksia. Kuva: Puolustusvoimat Puolustusministeriö on päättänyt, että Suomi hankkii lyhyen ja pitkän matkan ohjuksia, kerrotaan ministeriön tiedotteessa.