Skip to content
tiistai, 21 heinäkuun, 2026

Valta.media

Valtamedian uutisia

  • Radio
  • Sanomalehdet
  • Televisio
  • Tietoja
Olet tässä
  • Home
  • webmaster
  • Page 855

Tekijä: webmaster

Juice-luotain laukaistiin matkalle kohti Jupiteria
Kaleva

Juice-luotain laukaistiin matkalle kohti Jupiteria

14.4.2023

Juice-luotaimen mukana avaruuteen lähti myös suomalaista tutkimuslaitetekniikkaa. Kuva: ESA/S. CORVAJA HANDOUT Euroopan avaruusjärjestö Esan ensimmäinen Jupiter-luotain on aloittanut matkansa kohti Jupiteria. Luotainta kuljettavan kantoraketin laukaisu

Lue lisää

Linnut yhdistivät ihmisiä – 1970-luku oli lintuyhdistysten perustamisen kulta-aikaa
Kaleva

Linnut yhdistivät ihmisiä – 1970-luku oli lintuyhdistysten perustamisen kulta-aikaa

14.4.2023

Ennen lintutornien yleistymistä muuttoa tarkkailtiin muun muassa kerrostalojen katoilta. Kuvassa Veli-Pekka Viklund (vas.) ja Kari Rannikko. Kuva: Antti Huttunen Tänä vuonna monella suomalaisella lintuharrastajalla on

Lue lisää

BBC: Asiakirjavuodon perusteella Yhdysvallat pitää YK:n pääsihteeriä Venäjän myötäilijänä
Kaleva

BBC: Asiakirjavuodon perusteella Yhdysvallat pitää YK:n pääsihteeriä Venäjän myötäilijänä

14.4.2023

Asiakirjavuoto paljastaa, että Yhdysvallat pitää YK:n pääsihteeri Antonio Guterrasia liian myötämielisenä Venäjälle. Kuva: STEPHANIE LECOCQ Yhdysvallat tarkkailee läheisesti Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri Antonio Guterresin tekemisiä ja

Lue lisää

Pentagon-tietovuodon tekijä paljastui: Discord-porukka nuoria miehiä, joita yhdisti rakkaus Jumalaan
TiVi

Pentagon-tietovuodon tekijä paljastui: Discord-porukka nuoria miehiä, joita yhdisti rakkaus Jumalaan

14.4.2023

Yhdysvaltain massiivisen asiakirjavuodon takana on nuori amerikkalainen aseharrastaja, joka jakoi erittäin salaisia asiakirjoja nettituttavilleen, kertoo The Washington Post. Mies työskenteli sotilastukikohdassa. Yhdysvaltain puolustusministeriön asiakirjoja vuosi

Lue lisää

Oletko jo kokeillut ”pöhötintä”? Ruoanlaitto on sillä helppoa kuin mikä – kala tai jopa kokonainen kana paistuu nopeasti meheväksi ja rapeaksi
Kaleva

Oletko jo kokeillut ”pöhötintä”? Ruoanlaitto on sillä helppoa kuin mikä – kala tai jopa kokonainen kana paistuu nopeasti meheväksi ja rapeaksi

14.4.2023

Lohi paahtuu herkulliseksi airfryerissa jopa kuudessa minuutissa. Kuva: Nanna Rintala Airfryer on eräänlainen pöytäkokoinen kiertoilmauuni. 360 astetta ruoan ympärillä kiertävä kuuma ilma mahdollistaa ruoan kypsymisen

Lue lisää

Olkiluodon kolmosyksikön koekäyttövaiheen viimeinen testi on saatu maaliin, säännöllisen sähköntuotannon pitäisi alkaa maanantaina
Kaleva

Olkiluodon kolmosyksikön koekäyttövaiheen viimeinen testi on saatu maaliin, säännöllisen sähköntuotannon pitäisi alkaa maanantaina

14.4.2023

Olkiluoto 3:n koekäyttö on saatu päätökseen. Arkistokuva. Kuva: Liimatainen Jori Olkiluodon ydinvoimalan kolmosyksikön koekäyttövaiheen viimeinen testi on saatu maaliin, kertoo Teollisuuden Voiman (TVO) viestintäpäällikkö Johanna

Lue lisää

Ahma tuli Pyhäjoella aamulenkkeilijän kanssa samalle pellolle – Peloton peto tuli 50 metrin päähän
Kaleva

Ahma tuli Pyhäjoella aamulenkkeilijän kanssa samalle pellolle – Peloton peto tuli 50 metrin päähän

14.4.2023

Pyhäjokinen opettaja Katja Mattila koki tiistaiaamuna melkoisen luontoelämyksen: hän kohtasi aamukävelyllä ahman. Mattila lähti puoli seitsemän jälkeen ulkoiluttamaan poikansa koiraa, päästi koiran irti ja kuunteli

Lue lisää

Palliatiivisen hoidon tapahtuma järjestetään Oulussa –  elämän loppuvaiheen hoitoon halutaan yhtenäiset perusteet
Kaleva

Palliatiivisen hoidon tapahtuma järjestetään Oulussa – elämän loppuvaiheen hoitoon halutaan yhtenäiset perusteet

14.4.2023

Oulun tilaisuuden järjestäjä FinPall-hanke pyrkii kehittämään palliatiiviseen hoitoon yhtenäiset perusteet, jotta hyvä elämän loppuvaiheen hoito ei olisi kiinni asuinpaikasta. Kuva: Maiju Teeriaho Palliatiivista hoitoa käsittelevä

Lue lisää

Ruutikankaan ampumaurheilukeskukselle haetaan toimitusjohtajaa – ensimmäiset MM-kisat järjestetään alueella reilun vuoden päästä
Kaleva

Ruutikankaan ampumaurheilukeskukselle haetaan toimitusjohtajaa – ensimmäiset MM-kisat järjestetään alueella reilun vuoden päästä

14.4.2023

Valmistuttuaan Ruutikankaan ampumaurheilukeskuksen suorituspaikat näyttäisivät tältä. Kuva: Ruutikunnat Oy Ruutikunnat Oy etsii toimitusjohtajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen luotsaamaan Ruutikankaalle rakentuvaa ampumaurheilukeskusta, kertoo Limingan kunta tiedotteessaan.

Lue lisää

Selvitys: Poliisin peruspalveluissa on isojakin alueellisia eroja, hälytystehtäviä hoidetaan enemmän puhelimella – Miten käy Oulun ja Lapin poliisilaitosten?
Kaleva

Selvitys: Poliisin peruspalveluissa on isojakin alueellisia eroja, hälytystehtäviä hoidetaan enemmän puhelimella – Miten käy Oulun ja Lapin poliisilaitosten?

14.4.2023

Poliisin peruspalveluissa on merkittäviä alueellisia eroja, paljastaa sisäministeriön teettämä selvitys. Torstaina julkaistun selvityksen mukaan kaikissa poliisin peruspalveluissa esiintyy poliisilaitoskohtaisia eroja ja osa näistä eroista on

Lue lisää

« Prev 1 … 853 854 855 856 857 … 1 101 Next »

Viimeisimmät uutiset

  • Ohjelmistokehityksen seuraava murros: Tekoäly tarkistaa itsensä tekemää koodia
  • Donut Labin uusi aluevaltaus yllättää – Viro iski heti miljoonat
  • Kiinalaiset rakastuvat tekoälybotteihin – Nyt Kiina puuttuu peliin
  • Pitkäaikainen AWS-pomo jättää yhtiön – Uusi osoite on täysi arvoitus
  • Zoomista löytyi kriittinen haavoittuvuus – Näin suojaudut

Viimeisimmät kommentit

  1. ทัวร์ญี่ปุ่นส่วนตัว aiheesta HS: Zavidovo-muistion vuotaja on varmistunut – asiakirjan vuoti presidentti Urho Kekkosen oma kansliapäällikkö
  2. กระดาษสติ๊กเกอร์ความร้อน aiheesta HS: Zavidovo-muistion vuotaja on varmistunut – asiakirjan vuoti presidentti Urho Kekkosen oma kansliapäällikkö
  3. แทงหวยออนไลน์เกาหลี aiheesta HS: Zavidovo-muistion vuotaja on varmistunut – asiakirjan vuoti presidentti Urho Kekkosen oma kansliapäällikkö
  4. ศูนย์รับแปลภาษา aiheesta HS: Zavidovo-muistion vuotaja on varmistunut – asiakirjan vuoti presidentti Urho Kekkosen oma kansliapäällikkö
  5. lolicon aiheesta HS: Zavidovo-muistion vuotaja on varmistunut – asiakirjan vuoti presidentti Urho Kekkosen oma kansliapäällikkö

Arkisto

  • heinäkuu 2026
  • kesäkuu 2026
  • toukokuu 2026
  • huhtikuu 2026
  • maaliskuu 2026
  • helmikuu 2026
  • tammikuu 2026
  • joulukuu 2025
  • marraskuu 2025
  • lokakuu 2025
  • syyskuu 2025
  • kesäkuu 2025
  • toukokuu 2025
  • huhtikuu 2025
  • maaliskuu 2025
  • helmikuu 2025
  • joulukuu 2024
  • marraskuu 2024
  • lokakuu 2024
  • syyskuu 2024
  • elokuu 2024
  • heinäkuu 2024
  • kesäkuu 2024
  • toukokuu 2024
  • huhtikuu 2024
  • joulukuu 2023
  • marraskuu 2023
  • lokakuu 2023
  • syyskuu 2023
  • elokuu 2023
  • heinäkuu 2023
  • kesäkuu 2023
  • toukokuu 2023
  • huhtikuu 2023
  • maaliskuu 2023
  • helmikuu 2023
  • tammikuu 2023
  • joulukuu 2022
  • marraskuu 2022

Kategoriat

  • Aamuposti
  • Etelä-Suomen Sanomat
  • Forssan Lehti
  • Hämeen Sanomat
  • Kaleva
  • Kauppalehti
  • Keskisuomalainen
  • Kouvolan Sanomat
  • Kymen Sanomat
  • Länsi-Savo
  • Länsi-Uusimaa
  • Lapin Kansa
  • MTV Uutiset
  • Salon Seudun Sanomat
  • Savon Sanomat
  • Seutu4
  • Suomen Yrittäjien uutiset
  • TiVi
  • Turun Sanomat
  • Uusimaa
  • Uutiset
  • YLE
  • Yle Mix
  • Youtube
Uutiset päivittyvät RSS-syötteistä. Jos haluatte poistaa edustamanne median RSS-syötteen sivustolta, olkaa ystävällisesti yhteydessä osoitteeseen webmaster@tämänsivundomain.
Proudly powered by WordPress | Theme: Refined Mag by Candid Themes.