Ulkoministeri Elina Valtosen (kok.) tämänpäiväinen puhe Berliinissä peruuntui turvallisuussyistä, kerrotaan STT:lle Suomen suurlähetystöstä Saksasta. Valtosen oli määrä pitää tänään aamupäivällä puhe ajankohtaisista Euroopan turvallisuuteen liittyvistä
Tekijä: webmaster
Hollolalaislähtöinen Termonen lähtee cheerleadingin MM-kisoihin – ”Tämä on todella iso unelmien täyttymys”
Hollolaislähtöinen Henna Termonen lähtee ensimmäistä kertaa cheerleadingin MM-kisoihin osana naisten joukkuetta. MM-kisat järjestetään vuosittain Orlandossa, ja Termonen on aikaisemmin kisannut samailasella kisapaikalla nuorten kilpailuissa saavuttaen
Valtion työntekijöiltä uusi lakkovaroitus, kohteena esimerkiksi Hätäkeskuslaitos
Lakon piirissä ovat Hätäkeskuslaitos Työtehtävät Hätäkeskuslaitoksen kaikissa toimipisteissä Ilmatieteen laitos Työtehtävät Sää-, meri- ja ilmastopalvelukeskuksen Sää- ja turvallisuuskeskuksessa, koskee JUKOn ja JHL:n jäseniä Poliisihallinto Työtehtävät
Osallistuvan budjetoinnin äänestyksessä selkeä kolmen kärki – nämä toteutetaan Lohjalla jo tänä vuonna
Rahaa osallistuvaan budjetointiin on varattu 50 000 euroa, teemana yhteisöllisyys. Lähde
Porvoon rikkain mies saattoi tempaista nyrkillä eläinten kiusaajaa ja auttoi lapsiperheitä salaa
Harva tuntee nuorinta Johan Holmia, koska Näsin kartanossa asunut rahakas mutta pihi mies sai jo eläessään tunnetun lempinimen. Lähde
Kristillisdemokraattien Friedrich Merz valittiin liittokansleriksi
Kristillisdemokraattien johtaja Friedrich Merz ei yllättäen saanut tarvittavaa enemmistöä liittokansleriksi, kun liittopäivät äänesti liittokanslerista ensimmäisen kerran. Lähde
Kyrö Distillery sai uskomattoman kysymyksen, joka johti suureen muutokseen – ”Piti tuplatsekata, ettei ole kyse pilasta”
Suomalainen tislaamo on joutunut vaihtamaan ruisviskinsä etiketit EU:n ja Kanadan välisestä kauppasopimuksesta löytyneen pykälän tähden. Terassi. Kyrö Distilleryn perustajiin kuuluva Mikko Koskinen sulki kovan tuulen
Yrittäjien asiantuntija pitää oikeuden tuomiota miljoonahuijauksesta merkittävänä: ”Nyt niputettu samaan tapaukseen”
Asiantuntijan mukaan yritykset kohtaavat jatkuvasti elinkeinotoimintaa hankaloittavia huijauksia ja petoksia. Huhtikuussa uutisoitiin Oulun käräjäoikeuden tuomiosta liittyen Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen laajaan puhelinmyyntihuijaukseen. Mieskaksikon todettiin huijanneen tuhansia
Kontiolahtelainen sairaanhoitaja Tiina Wiitanen nauttii työstään Norjassa: ”Suomeen minua ei saa enää hoitajan työhön”
Tarroilla tykitetty hopean värinen matkalaukku on ottanut jo osumaa mutta on tärkeässä roolissa Tiina Wiitasen elämässä. Lähde