Alkuvuoden voimakas sähkö- ja hybridiautojen kysyntä heikkeni sähkön hinnan nousun ja energiakriisin uutisoinnin myötä, yhtiö kertoo. Lähde
Tekijä: webmaster
Luottotietorekisteristä poistuu pian yli puolitoista miljoonaa maksuhäiriömerkintää – ”Mahdollisuus saada talous tasapainoon”
Joulukuun alusta lähtien maksuhäiriömerkintä poistuu kuukauden kuluessa siitä, kun luottotietorekisteriin on merkitty tieto alkuperäisen saatavan maksamisesta. Lähde
Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä siirtymässä Pohjois-Savon maakuntajohtajaksi
Kuhmon kaupunginjohtajaa Tytti Määttää esitetään uudeksi Pohjois-Savon maakuntajohtajaksi. 42-vuotias Määttä on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri ja työskennellyt Kuhmon kaupunginjohtajana vuodesta 2018. Sitä ennen hän toimi kahdeksan
Villi ratkaisu päästöongelmiin? Datakeskuksia kaavaillaan avaruuteen
Huoltotoimissa saattaa ilmetä haasteita. Lähde
Rekka törmäsi Oulun Pohjantiellä kävelijään – poliisi: jalankulkija loukkaantui vakavasti
Pohjantiellä sattui liikenneonnettomuus perjantaina kello 11.30 jälkeen. Onnettomuuspaikka on Laanilan liittymän ja Kontinkankaan liittymän välillä. Lähde
Ruotsin viranomaiset: Nord Stream -kaasuputkien vauriot varmistuivat sabotaasiksi
Tutkimukset vahvistivat aiemmat mittaukset putkien luona tapahtuneista räjähdyksistä. Syyllisen mahdollinen selville saaminen jää nähtäväksi jatkotutkimuksissa. Lähde
Ruotsalainen maksujätti pyrkii takaisin pinnalle – ”Ala on rikki ja tarvitsee kilpailua”
Rajuja irtisanomisia tehneen Klarnan toimitusjohtaja näkee tulevaisuuden valoisana. Lähde
Jätekuljetuksia ratsattiin Oulussa, Limingassa ja Kempeleessä – yli 50 kuljetusta tarkastettiin
Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus ja Oulun poliisilaitos järjestivät yhteisratsian jätekuljetusten valvomiseksi. Valvontapäivän aikana viranomaiset tarkastivat yli 50 kuljetusta, joista noin 40 oli jätekuljetuksia. Lähde
Apotin toimittaja teki diilin Googlen kanssa – järjestelmiä siirretään pilveen
Epicin asiakkaille aletaan tarjota alustaksi Googlen pilveä. Lähde
Kaius Niemelle lähtöpassit Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan paikalta – epäillään törkeästä rattijuopumuksesta
Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi eroaa tehtävästään. Lehti kertoo, että Niemeä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Lähde