Talvisota TV2 klo 21.00 Pekka Parikan mittava sotaelokuva ei ole sovitus Väinö Linnan sotaromaanista, eikä siksi ole aivan päätynyt sinne kansakunnan kaapin päälle, jossa kolme
Tekijä: webmaster
Oulun yliopistossa alkaa uusi koulutusohjelma, jossa yhdistyy biologia ja matematiikka – yhteishaku alkaa keskiviikkona
Oulun yliopiston suomenkielisissä koulutusohjelmissa on tänä keväänä haettavissa lähes 2 400 opiskelupaikkaa. Uutena koulutusohjelmana Oulun yliopistolla käynnistyy laskennallisen biologian ja data-analyysin maisteriohjelma. Kaksivuotinen opintokokonaisuus yhdistää biologian,
Pohjois-Pohjanmaan uudeksi maakuntajohtajaksi valittiin Muhoksen kunnanjohtaja Jussi Rämet
Jussi Rämet valittiin uudeksi maakuntajohtajaksi maanantaina. Hän aloittaa tehtävässään huhtikuussa. Kuva: Tuovi Pulkkanen Pohjois-Pohjanmaan maakuntajohtajaksi on valittu Muhoksen kunnanjohtaja Jussi Rämet. Maakuntavaltuusto äänesti Rämetin valinnasta
Kärppien kokoonpano KooKoo-otteluun yllätyksiä täynnä – hyökkäysvitjat uusiksi, viimeksi joulukuussa pelannut Blomqvist tolppien väliin
Kärpät taistelee playoff-pelien aluksi KooKoota vastaan. Arkistokuva. Kuva: Jukka-Pekka Moilanen Ennen kauden alkua tuskin yhdelläkään oululaisella kiekkojännärillä kävi mielessä, että ennätyssuuret satsaukset joukkueeseensa tehnyt Kärpät
Googlen uusi älykello takoo kovia toimituslukuja – markkina kutistuu ympärillä
Vuosien odottelun jälkeen Google julkaisi viime vuoden lopulla Pixel Watch -älykellonsa. Uuden sukupolven Pixel-älypuhelimen yhteydessä julkaistu kello vaikuttaa olevan hyvin suosittu, sillä sitä toimitettiin satoja
Miten oppilaiden oppimismotivaatio kasvaa ja oppituntihäiriöt vähenevät? – Tyrnävän Kuulammen koululla vahvat tulokset uudessa opetuskokeilussa
Tyrnävän Kuulammen koulun apulaisrehtori Miikka Mattila (vas.) ja äidinkielenopettaja Elina Palola Kuva: Tuukka Myllymäki Tyrnävän Kuulammen koululla uusi työtapa on kehitetty auttamaan nuoria saavuttamaan yksilöllisen
Aamulehden päätoimittaja jättää tehtävänsä, taustalla asiaton käytös – ”Selkeä päihtymys tärkeässä sidosryhmätilaisuudessa ja ahdistavaksi koettu käytös naisia kohtaan”
Aamulehden vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu on irtisanoutunut tehtävästään epäasiallisen käytöksen vuoksi. Asiasta kertoo Aamulehden omistava mediayhtiö Sanoma Media Finland. Aamulehden vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu kertoi
SOTE-sopimuksen mukainen koronakorvaus 600 euroa – Korvaus rajoittuu vain sopimuksen mukaisiin yksiköihin
Korona-aika koetteli laajasti hoitohenkilökunnan jaksamista. Kuva: Vesa Joensuu Neuvottelut valtakunnansovittelijan sovintoesitykseen pohjautuvasta koronakorvauksesta on saatu päätökseen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Lähde
Partnera-konsernin tytäryhtiöt hakeutuvat yrityssaneeraukseen
Partnera-konserniin kuuluva Due2Energy Oy ja sen tytäryhtiöt KPA Unicon Group Oy ja KPA Unicon Oy hakeutuvat yrityssaneeraukseen. Ylimääräiset yhtiökokoukset päättivät yrityssaneerausmenettelyyn hakeutumisesta maanantaina. Hakemukset on
Hinta ratkaisee pitkälle sen, mitä suomalaiset ostoskoriin nyt nostavat, mutta taustalla on myös hitaampia muutosvirtoja
Lihan tuotanto laski viime vuonna kolme prosenttia, sianlihan tuotanto kaksi. Siipikarjanlihan tuotanto säilyi entisellään. Luvut ovat Luonnonvarakeskuksen eli Luken kokoamia. Onko siis kyse siitä, että