Muutama koululainen sai lieviä vammoja puutavaraa kuljettaneen rekan ja koululaisbussin törmäyksessä Taivalkoskella kello 15 aikaan, kertoo poliisi. Kyydissä oli parikymmentä lasta. Vammoja saaneille tuli lähinnä
Tekijä: webmaster
Suomeen jää pysyvästi kappale Ukrainaa
Yksi Ukrainan sodan seurauksista Suomelle on ollut se, että ukrainalaiset sotapakolaiset tunnetaan myös täällä. Tilapäistä suojelua on hakenut yli 50 000 ukrainalaista. Osa heistä on
Googlen lippulaivapuhelinten maaginen ominaisuus tulee muillekin Androideille ja iPhoneille –
Google Kuvat -sovellus saa päivityksen, jonka myötä aiemmin vain tuoreille Google Pixel -puhelimille ominainen valokuvien siivous onnistuu muillakin Android-laitteilla ja jopa Applen iPhonella. Magic Eraser
Kontinkankaan kampuksen opiskelijoita ja henkilökuntaa siirtyy Linnanmaalle sisäilmaongelmien vuoksi
Osa Kontinkaan kampuksen opiskelijoista ja henkilökunnasta siirtyy Linnanmaan kampukselle väistötiloihin. Kuva: Jukka-Pekka Moilanen/Arkisto Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) sosiaali- ja kuntoutusalan opetus- ja työtiloja järjestellään kesän 2023
Vanhat kuvat: 2000-luvun jääprinsessat hurmasivat Oulussa – väki viihtyi niin yleisöluisteluissa kuin luistelukouluissakin
Luistinradoilla oli vilinää vuosituhannen vaihteessa ja sen jälkeen Oulussa. Esimerkiksi rusettiluisteluun pääsi osallistumaan uudenvuoden aattona. Jääprinsessat harjoittelivat ahkerasti niin näytöksiin kuin kisoihinkin. Pipolätkää pelattiin koulujen
Professori nostaisi maakuntaveron tulevan hallituksen pöydälle, myös hyvinvointialueiden vähentäminen voi olla ajankohtaista kauden loppupuolella
Heikki Hiilamon mukaan tulevan hallituksen pitäisi ottaa esille myös maakuntavero. Kuva: Mauri Ratilainen / compic Huoli sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuudesta kasvaa hyvinvointialueilla, kun kustannuksia pitäisi
Perttu Hyvärinen ei ole ensimmäinen urheilija, jolla on mainossotkuja Hiihtoliiton kanssa – Hautamäen veljeksiltä meni sivu suun suuri tukku rahaa 2000-luvun puolivälissä: ”Silloin pisti vihaksi”
Perttu Hyvärinen nostatti kohua esittelemällä luvattomasti ruokapurkkia Planicassa. Kuva: ANTONIO BAT Maastohiihtäjä Perttu Hyvärinen aiheutti Hiihtoliiton väelle harmaita hiuksia astelemalla perjantain yhdistelmäkilpailun jälkeen median tentattavaksi
Arvo ja armo ovat vain kirjaimen päässä toisistaan
”Tervehtikää toisianne.” Tämä oli ensimmäinen vastaus onnellisuusprofessori Markku Ojasen kymmenen kohdan listassa hyvän elämän saavuttamiseksi. ”Kyllä ovat silakat pieniä joulukaloiksi,” ajatteli kuulija, kunnes ymmärsi: Tervehdityksi
Johanna Ojala-Niemelä saamelaiskäräjälain kaatumisen jälkijossittelusta: ”Minulle yritetään jättää käteen mustan pekan kortti”
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) toteaa, että saamelaiskäräjälain jälkispekulaatioissa on yritetty saada hänen käteensä jäämään mustan pekan korttia. Samalla on pyritty häivyttämään taakse äänestyksen todellista
Suomalaiset kaukana kärjestä parisprinteissä – Niilo Moilanen sai kantapään kautta oppia kansainvälisestä vauhdista: ”Kolmannella kierroksella kanttasin pahasti”
Niilo Moilanen hiihti ensimmäisen kansainvälisen tason parisprinttikisansa Planican MM-kisoissa. Kuva: Grzegorz Momot Suomen parisprinttikaksikkojen sunnuntain suorituksista ei jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa. Lähde