AC Oulun brassipelaaja Luquinhas onnistui maalinteossa perjantaina. Kuva: Jukka-Pekka Moilanen Liigacup, FC Haka–AC Oulu 2–2 (2–2) AC Oulu on yhä lyömätön talvikaudella 2023. Lähde
Tekijä: webmaster
Asemakeskusjumi on ikävä takaisku muttei kuolinisku
Torstaina Oulussa kuultiin uutinen, joka olisi mielellään voinut jäädä kuulematta: Raksilan asemakeskusalueen rakentajaa ei nyt löydy. Lyhyesti sanottuna kyse on siitä, että suuret rakennusliikkeet eivät
Hiihtoliitto kertoi lisätietoja sairaalaan joutuneen Arsi Ruuskasen voinnista
Arsi Ruuskasen jalassa ei ole murtumia rajun kaatumisen jäljiltä. Kuva: Jussi Väätäinen Miesten yhdistelmäkilpailussa koettiin perjantaina dramaattisia hetkiä, kun Arsi Ruuskanen ajautui ulos ladulta ja
Puolustusministeri Savola Leopard-raivauspanssarivaunuista: Nämä ovat etulinjan vehkeitä, nämä raivaavat uran
Puolustusministeri Mikko Savola kertoi lisätietoja puolustustarvikeavusta torstaina. Arkistokuva. Puolustusministeri Mikko Savolan (kesk.) mukaan Suomella on mahdollisuus järjestää ukrainalaisille raivauspanssarivaunuihin liittyvää koulutusta muun muassa Puolassa. Aikataulua
Tesla vetää takaisin yli 360 000 autoa – hehkutettu ominaisuus
Tesla on jo vuosia luvannut, että pian sen autot osaavat ohjata itse itseään, täysin ilman kuljettajan avustusta. Vaikka vielä ei siinä pisteessä olla, Full Self-Driving
15-vuotias nuori riehui koulukodissa Limingassa ja vastusti poliisia – hovioikeus ei muuttanut tuomiota
15-vuotias nuori käyttäytyi aggressiivisesti Limingan koulutuskeskuksessa ja rikkoi siellä paikkoja viime vuoden helmikuussa. Koulukodin ohjaajat eivät saaneet häntä rauhoittumaan, joten paikalle hälytettiin poliisi. Poliisipartio otti
Loukkaantunut susi lopetettiin Siikalatvalla – eläimen toinen takajalka puuttui kokonaan
Loukkaantunut susi lopetettiin Siikalatvalla keskiviikkona. Susi lopetettiin eläinsuojelullisista syistä poliisin päätöksellä. Lumijälkien perusteella huomattiin, että susi liikkuu kolmella jalalla. Suden oikea takajalka puuttui kokonaan polven
Oululainen Juha Moilanen seuraa Planicassa katsomossa, miten hänen poikansa Niilo hiihtää arvokisadebyytissään – ”Olen ylpeä hänestä”
Juha Moilanen seurasi katsomossa poikansa Niilon hiihtosuorituksia. Kuva: Joonas Hentilä Maailmancupin perinteisen hiihtotavan sprinttien tuloslistat ja Hiihtoliiton MM-kisavalintojen kriteerit eivät ole salaisuuksia. Lähde
Poliisi tiedotti keskiviikkona lähettäneensä syyteharkintaan Oulun vanhan asuntomurron – Syyttäjä onkin jo tehnyt päätöksensä: Ei syytettä
Vanha Ouluun liittyvä omaisuusrikosepäily ei ole johtanut syytteeseen. Oulun poliisi kertoi keskiviikkona selvittäneensä sormenjälkien tutkimustekniikan kehityksen avulla rikoksen, joka tapahtui kesällä 2013 Oulussa. Poliisin mukaan
Kaksi henkilöautoa kolaroi Kuusamontiellä Oulussa
Kahden henkilöauton kylkikolari sattui Kuusamontiellä Oulussa torstaina kello 14.30 jälkeen. Poliisin ensitietojen mukaan toinen henkilöautoista oli väistänyt Ruskon rampista saapunutta linja-autoa ja osunut toiseen autoon.