Saaristonkadun ja Ratakadun risteys oli yksi tarkkailupaikoista. Kuva: Jarmo Kontiainen Valo vaihtuu keltaiseksi, sitten punaiseksi, ja risteystä lähestyvän auton nopeus vain kiihtyy – saamistamme vinkeistä
Tekijä: webmaster
Bluesministeri ja Kantritohtori joutuvat antamaan tilaa, koska Yle hakee uutta yleisöä
Voiko yli 4 700 ihmistä olla väärässä huolensa kanssa? Nimittäin tuollainen joukko – mukana useita tunnettuja suomalaismuusikoita Erja Lyytisestä ja Karri Miettisestä lähtien – on kirjoittanut
Kalevan koiranpentulive: Seuraa pienten hurmureiden keskiviikkoaamun touhuja Oulussa
Kalevan koiranpentulive näyttää seitsemän pienen bichon frisé -pennun perjantaiaamun elämää Oulussa. Katso tallenne lähetyksestä. Pennut ovat pian viisi viikkoa vanhoja. Pentueen kasvattaja, kennel Mercurite’sin Tiina
Hallinto-oikeus puntaroi jälleen Utajärven tuulivoimaa, nyt kaatui yhden myllyn rakennuslupa ja nippu valituksia
Utajärvellä suunnitteilla oleva Pahkavaaran tuulivoimahanke koki kolauksen, kun Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi yhden voimalan rakennusluvan. Samalla hallinto-oikeus hylkäsi useita valituksia, kuten alueella toimivan luontoalan yrityksen vaatimuksen
Yhdysvaltain edustajainhuone ei onnistunut puhemiehen valinnassa tiistain aikana
Republikaanien Kevin McCarthy keskusteli kollegoidensa kanssa, kun edustajainhuoneen puhemiehen toisen äänestyksen tulokset oli laskettu Washingtonissa. Kuva: SHAWN THEW Yhdysvaltain edustajainhuone ei onnistunut kolmannellakaan äänestyskierroksella tiistaina
Ensimmäinen Uroksen esitutkinta valmistui, kahta henkilöä epäillään rikoksesta – Tutkinnanjohtaja: Vahinkojen suurusluokka on kova
Oulun poliisilaitos on saanut valmiiksi ensimmäisen teknologiayhtiö Urokseen liittyvän esitutkinnan. Esitutkinta liittyi kahteen Tekesin eli nykyisen Business Finlandin myöntämiin lainoihin ja yhteen avustukseen. Esitutkinnassa selvitettiin
Microsoftilta erikoinen väite oikeudessa: ei tiedä Call of Dutyn alkuperäistä
Microsoftin aikeet ostaa peliyhtiö Activision Blizzard ovat ajaneet teknologiajätin oikeussotkun keskelle, jonka keskiössä ovat kilpailun rajoittamiseen liittyvät kysymykset. Tärkeään osaan on noussut pelisarja Call of
Radio Kalevan kuuluvuusalue laajenee – kattaa jatkossa lähes koko Pohjois-Pohjanmaan
Radio Kalevan päätoimittaja Sini Salmirinne uudet lähetinpaikkakunnat ovat Radio Kalevalle iloinen ja luonteva laajentumissuunta. Radio Kalevan kuuluvuusalue laajenee selvästi nykyisestään, sillä Liikenne- ja viestintävirasto Traficom
Vuosi 2022 oli 0,9 asteen verran keskiarvoa lämpimämpi – elokuu oli paikoin jopa ennätyksellisen lämmin
Vuosi 2022 oli Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan noin 0,9 asteen verran keskiarvoa lämpimämpi. Arkistokuva. Kuva: Jarmo Kontiainen Mennyt vuosi 2022 oli Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan
Tyrnäväläisen Marko Parttimaan kelkkaprojektit keskeytyivät, sillä nyt hän rakentaa Ukrainaan kamiinoita
Vanhoja kelkkoja harrastuksenaan käyttöön rakentava tyrnäväläinen Marko Parttimaa ei pidä vanhintakaan silmäteräänsä autotallissa muodon vuoksi, vaan ainoastaan helpottaakseen rakentelua. Kelkan päällä oleva peitekin on aseteltu,