Kansainvälinen tutkijaryhmä on löytänyt uuden eksoplaneetan, joka kiertää punaista kääpiötähteä elinkelpoisella vyöhykkeellä 31 valovuoden päässä Maasta. Wolf 1069 b on havaintojen perusteella mahdollisesti kiviplaneetta. Tähän
Tekijä: webmaster
Osuuskauppa Arinan myynti kasvoi viime vuonna – matkailu- ja ravitsemustoiminta koheni eniten
Osuuskauppa Arinalla kasvoi viime vuonna myös tavaratalo- ja erikoisliikekauppa, jota kertyi 41,3 miljoonan euron edestä. Kasvua oli 15 prosenttia. Kuva: Jukka-Pekka Moilanen Osuuskauppa Arinalla viime
Oulun Kaijonharjuun rakennetaan uusi päiväkoti pääosin puusta
Kaijonharjun uuteen puiseen päiväkotiin rakennetaan tilat viidelle kokopäiväryhmälle. Kuva: Päkä Rehu Oy Kaijonharjun uusi päiväkoti rakentuu kuhmolaisista puuelementeistä. Puupinnat tulevat näkymään käyttäjille sekä rakennuksen sisällä
Taivalkosken kunnanjohtaja vaihtuu jälleen: Nyt Aki Räisänen jätti tehtävän pikavauhtia – edeltäjä oli virassa vain pari viikkoa
Taivalkosken vt. kunnanjohtaja Aki Räisänen jättää virkansa. Räisänen kertoo asiasta tänään maanantaina lähettämässään tiedotteessa. – Olen pitkän, kokonaisvaltaisen ja perusteellisen harkinnan jälkeen päättänyt, että puran virkasuhteeni
Yllätyskäänne: Mirja Vehkaperä sittenkin haastatteluun maakuntajohtajaksi – Kaleva hankki täydennyspaperit, näin Vehkaperä perustelee pätevyyttään
Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä. Arkistokuva. Kuva: Pekka Peura Maanantaina kokoontunut Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallitus päätti yllättäen kutsua kerran maakuntajohtajapelistä pudonneen Mirja Vehkaperän haastatteluun. Alun perin
Zelenskyi uskoo yhä ihmisiin, sanoo presidentin rinnalla työskennellyt Julija Mendel – ”Hän ei halua olla uhri ja onnistui muuttamaan ukrainalaisten omakuvan”
Kun kaikki oli edessä. Julija Mendel valittiin presidentti Volodymyr Zelenskyin lehdistösihteeriksi avoimella haulla noin neljän tuhannen innokkaan hakijan joukosta. Helmikuussa 2020 tehtävään jo tottunut Mendel
Venäjä menettänyt jopa puolet taistelupanssarivaunuistaan Ukrainassa, arvioi Yhdysvallat
Yhdysvaltojen mukaan Venäjä on menettänyt puolet taistelupanssarivaunuistaan. Arkistokuva tuhoutuneesta venäläistankista Harkovan lähistöllä. Kuva: VASILIY ZHLOBSKY Venäjä on todennäköisesti menettänyt puolet taistelupanssarivaunuistaan Ukrainan sodassa joko ukrainalaisten
Presidentti Niinistö uskoo Suomen ja Ruotsin olevan Naton jäseniä heinäkuun huippukokouksessa – muuten heräisi kysymys: ”Ellei ennen Vilnaa, niin miksi sitten sen jälkeenkään?”
Presidentti Sauli Niinistö kommentoi Suomen Nato-jäsenyyttä, ulko- ja turvallisuuspoliittista päätöksentekoa sekä Ukrainan sodan tilannetta STT:n haastattelussa. Arkistokuva. Kuva: Anssi Jokiranta Presidentti Sauli Niinistö uskoo Suomen
”Kammottava tragedia” vain metreistä kiinni – rahtikone ja matkustajakone olivat
Kaksi amerikkalaista liikennekonetta oli erittäin lähellä törmätä toisiinsa lauantaina Yhdysvalloissa. Vakava vaaratilanne sai alkunsa, kun FedExin lento 1432, Boeing 767-300F -rahtikone, lähestyi Austinin lentoaseman kiitotietä
Tutkimus: suomalaiset uskovat maailmantilanteen synkkenevän – Tulevaisuudentutkija kyseenalaistaa johtopäätöksen ja arvioi tulosten kertovan sivistyksestä
Uusi uhka jo nousussa? Pandemiat huolettavat suomalaisia naisia enemmän kuin miehiä. Uuden lintuinfluenssan muunnoksen pelätään olevan jo lähestymässä. Noin 50 000 lumihanhen parvi lähti lentoon