Tanssivat vedet -teosta varten rakennetaan ensin vesialtaat, sitten esitysjärjestelmä altaisiin ja viimeisenä pyrotekniikka. Kuva: Jarmo Kontiainen Oulun uuden vuoden aaton perinteisen ilotulituksen korvaa tänä vuonna
Tekijä: webmaster
Kansalaisaloite muuttuu laiksi – kovemmat rangaistukset raiskauksista
Vuodenvaihteessa voimaantulevan seksuaalirikoslain uudistus koventaa huomattavasti nykyisiä vähimmäisrangaistuksia seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Laki vastannee kansalaisten oikeuskäsitystä. Uudistus on lähtöisin Suostumus 2018 -kansalaisaloitteesta, jossa vaadittiin tuntuvampia rangaistuksia seksuaalirikoslakiin.
Jalkapallolegenda Pelé, 82, on kuollut
Jalkapallolegenda Pelé on kuollut. Kuva: WILL OLIVER Jalkapallolegenda Pelé, 82, on kuollut. Asiasta kertoi torstai-iltana uutistoimisto AP. Pelé on ollut sairaalahoidossa paksusuolen syövän vuoksi. Peléä
Henkilöauto törmäsi katuvalotolppaan Kalajoella – tolppa kaatui keskelle valtatietä
Henkilöauto törmäsi katuvalotolppaan Valtatiellä 8 keskiviikkona puolenyön jälkeen. Valotolppa kaatui törmäyksen voimasta keskelle tietä. Pelastuslaitoksen mukaan onnettomuus ei vaatinut henkilövahinkoja. Henkilöautoon tuli peltivaurioita. Pelastuslaitos tarkasti
Olkiluoto 3 tuottaa jälleen sähköä, tuotannon tarkoitus kohota iltapäivällä täyteen tehoon
Olkiluoto 3 -voimalaa on tarkoitus ajaa täydellä teholla tänään kello 15 alkaen aina vuorokauden vaihteeseen asti. Kuva: Jami Jokinen Olkiluoto 3 tuottaa jälleen sähköä, selviää
Missä hoituvat arjen raha-asiat sujuvimmin? Laitoimme vertailuun 6 suomalaista verkkopankkia
Pankkiasiakkuus on asiakkuuksista erikoisimpia, sillä pankin vaihtaminen on työlästä ainakin moneen suuntaan sitoutuneelle perheelliselle aikuiselle. Monella pankkiasiakkuus alkaa todennäköisesti vanhempien valinnan perusteella. Asuntolainan ehdot ja
Kynttilästä lähtenyt tulipalo säikäytti Posiolla aamuyöllä – Pelastuslaitos: ”Asukas onnistui itse sammutuksessa”
Kynttilästä lähtenyt tulipalon alku aiheutti pelastustehtävän Posion Ahosenniemellä keskiviikkoaamuna klo 5.15. Tapahtumapaikka sijaitsee muutama kilometri Posion keskustasta pohjoiseen. Lapin pelastuslaitokselta kerrotaan, että asukas oli sammuttanut
”Käynnistäessä hieman erilainen ääni mitä piti” – Kuusamossa vietiin katalysaattoreita huoltamon pihasta joulunpyhien aikana
Katalysaattori vietiin autoliikkeen pihalla olleesta autosta. Ilman katalysaattoria auto on käytännössä käyttökelvoton ja katalysaattori voi maksaa uutena jopa yli 1500 euroa. Kuva: Jussi Väätäinen Kuusamon
Metsähallituksen maastoliikennelupia käytetty kelkoilla rälläämiseen Lapissa – ”Moottorikelkkarallit tunturien päälle tai niin sanottu crossaus umpilumessa eivät ole vastuullista toimintaa”
Kuntalaisille tarkoitettuja maastoliikennelupia on käytetty enenevissä määrin crossi-tyyppiseen ajoon umpilumessa ja tuntureilla Inarissa, Utsjoella ja Enontekiöllä, kertoo Metsähallitus. Kuntalaisen maastoliikenneluvan tarkoitus on, että luvan saanut
Maastohiihtomaajoukkueen päävalmentaja myöntää: ”Iivolle itselleenkin on kysymysmerkki, miten hiihto lähtee kulkemaan”
Iivo Niskasen on määrä aloittaa kansainvälinen kisakautensa vuodenvaihteessa Tour de Skillä. Kuva: Pekka Aho Suomen maastohiihtomaajoukkueen päävalmentaja Teemu Pasanen ei vielä huokaise helpotuksesta, vaikka maajoukkueen