Osa Psykoterapiakeskus Vastaamon entisistä potilaista sai vasta äskettäin tietää olevansa tietomurron uhreja. Syyttäjälaitos lähestyi hiljattain kirjeellä noin 9 600:aa ihmistä, joille oli lähetetty syksyllä 2020 sähköpostitse
Kategoria: Aamuposti
Xi Jinping vierailee Euroopassa, joka suhtautuu entistä epäilevämmin Kiinaan
Kiinan johtaja Xi Jinping vieraili Euroopassa edellisen kerran ennen koronapandemiaa vuonna 2019. Viisi vuotta myöhemmin eurooppalainen maaperä on paljon vähemmän suotuisa yhteistyölle Kiinan kanssa. Pääsyynä
Tukholmassa jälleen ampumavälikohtaus, teini-ikäistä epäillään murhan yrityksestä
Tukholmassa on jälleen sattunut ampumavälikohtaus. Poliisi otti lauantain vastaisena yönä kiinni teini-ikäisen pojan Hammarby sjöstadin kaupunginosassa Tukholman eteläosassa sen jälkeen kun yksityisasunnon oveen oli ammuttu
HS: Alkoholilain uudistus vastatuulessa eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa
Alkoholilain uudistus ei ole saamassa puolelleen sosiaali- ja terveysvaliokunnan enemmistöä. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat. Lakiesitystä vastustavat Helsingin Sanomien mukaan valiokunnassa istuvat opposition kansanedustajat sekä hallituspuolue
Yksi kuoli ja kuusi haavoittui epäillyssä huumejengien yhteenotossa Pariisin liepeillä
Yksi ihminen on kuollut ja kuusi haavoittunut ampumavälikohtauksessa lähiössä Pariisin koillispuolella, kertoivat viranomaiset lauantaina. Alustavien tietojen perusteella jengien väliseen huumekauppaan liittyvä yhteenotto tapahtui hieman ennen
HS ja Yle: Kaisaniemen puutarhan jättilumme kuoli hyvin poikkeuksellisesti kesken kasvukauden
Helsingissä sijaitsevan Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kuuluisa jättilumme on kuollut kesken kasvukauden. Asiasta kertoi ensin Helsingin Sanomat ja myöhemmin Yle. Lumpeen kuoleman syy on sienitauti. HS:n
Hamasin delegaatio saapui Egyptiin, neuvottelut aselevosta alkoivat
Egyptissä äärijärjestö Hamasin ja Israelin väliset aseleponeuvottelut jatkuivat sen jälkeen kun Egyptin media kertoi, että pitkään odotettu Hamasin valtuuskunta olisi saapunut maahan. Nimettömänä pysytelleen Hamasin
Poliisia pakoon kaahannut kuljettaja kuoli Ulvilassa ulosajossa
Poliisia paennut henkilöauton kuljettaja kuoli torstai-iltana ulosajossa Ulvilassa Satakunnassa. Lounais-Suomen poliisi kertoi saaneensa puoli yhdentoista jälkeen ilmoituksen, jonka mukaan vastaantulevien kaistaa ajanut heittelehtivä henkilöauto oli
Venäjä menetti viime kuussa Ukrainassa lähes 900 sotilasta joka päivä, arvioi Britannian puolustusministeriö
Venäjä menetti viime kuussa keskimäärin 899 sotilasta joka päivä kaatuneina tai haavoittuneina Ukrainan sodassa, kertoi Britannian puolustusministeriö päivittäisessä tiedusteluraportissaan viestipalvelu X:ssä lauantaina. Menetyksien määrä on
Orpo uskoo, että kokoomuksen EU-ryhmä muodostaa ”vastuullisen komission”, vaikka radikaali oikeisto nousisi
Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoo olevansa huolissaan äärioikeiston noususta Euroopassa. Hän kuitenkin uskoo, että kokoomuksen parlamenttiryhmä EPP saa vaalivoiton ja rakentaa maltillisen komission.