Vuosittain järjestetty Taitaja2024-kilpailu oli Salpauksen joukkueelle ilon- ja mitalintäyteinen. Lähde
Kategoria: Etelä-Suomen Sanomat
Ehdotus: Kaupunki antaa työyhteenliittymä Stafiralle Kisapuiston Stadionin hankkeen heidän ehdottamallaan tavalla
Ehdotus: Kaupunki antaa työyhteenliittymä Stafiralle Kisapuiston Stadionin hankkeen heidän ehdottamallaan tavalla. Lähde
”Menetin palan sydämestäni kiipeilylle” – Antti Inkinen tekee töitä korkeilla paikoilla ja opettaa myös muita kiipeilemään turvallisesti
Antti Inkinen on kiivennyt Mount Everestin huipulle. Lahtelaisen Yogarocksin perustaja ja laajasti tv-tuotantoja tehnyt Inkinen vetää Kerinkalliolla omaa treenirinkiä. Lähde
”Näyttää aivan hölmöläisen hommalta, että kaivetaan ja täytetään peräkanaa” – yhteistyö valokuitukaapeliyritysten välillä ei toimi Lahdessa, ja sille on monta syytä
Kuumentuneet valokuitukaapelimarkkinat kiihdyttävät kaivuutahtia Lahdessa ja Päijät-Hämeen alueella. Erillisiä porukoita on kesä-syyskauden aikana pelkästään Lahden alueella noin 50. Lähde
Vinkkejä rottien torjuntaan Lahden kaupungin Rottaillassa – ja muutama jo nyt
Lahden kaupunki järjestää tiistaina 28. Lähde
Hartolassa syttyi maastopalo perjantaiyönä
Hartolassa Vehkalahden kylän läheisyydessä perjantaiyönä syttynyt maastopalo poltti maastoa noin hehtaarin suuruiselta alueelta. Lähde
”Miksi pappa laahaa jalkaansa?” – aivoinfarkti mullisti hollolalaisen Ismo Toukosen elämän vuosi sitten
Vuoden 1978 yleisurheilun EM-kisojen pronssimitalistin vasen puoli halvaantui, mutta nyt Ismo Toukonen toivoo jo kävelevänsä kohta enemmän kuin sata metriä. Lähde
Päijät-Hämeen EU-vaaliehdokkaat 2/7 | Satu Jaatinen yrittää jo toistamiseen EU-parlamenttiin – ”Olen huolissani maailman tilasta”
ESS esitti päijäthämäläisille EU-vaaliehdokkaille viisi kysymystä. Näin vastasi Satu Jaatinen (kesk./sit.). Lähde
Rattijuoppo ajoi auton katolleen Orimattilassa, toinen törmäsi päin moottoritien keskikaidetta
Hämeen poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen Orimattilan Heinämaantiellä ojaan katolleen menneestä henkilöautosta kello yhden jälkeen lauantaiyönä. Lähde
Suosittu lounasravintola laajentaa Hollolan Prismaan
Hollolan Prismassa tehdään kesän aikana muutostöitä, kun lounasravintola Mänty laajentaa toimintaansa kauppakeskuksen yhteyteen. Lähde