Oululainen kansanedustaja Sebastian Tynkkynen (ps.) oli parin viikon takaisten eduskuntavaalien valtakunnan ääniharavia ja 17 378 äänellään puolueensa kolmanneksi eniten ääniä saanut ehdokas. Edelle kirivät vain
Kategoria: Kaleva
Kaleva
Yksi nurkka jää matalaksi 12-kerroksiseksi kasvavassa Ravander-korttelissa Oulussa – taloyhtiö ei nähnyt tarvetta lähteä hankkeeseen mukaan
Kaleva kirjoitti reilu kuukausi sitten Ravander-kortteliksi nimetystä hankkeesta, jonka nykyiset pääosin kuusikerroksiset talot puretaan ja tilalle rakennetaan todennäköisesti 12-kerroksinen korttelikokonaisuus. Kaikki muut korttelin taloyhtiöt ovat
Retkeilyvarusteiden vuokraukselle on hyvin kysyntää – Oulusta voi vuokrata vaikka saunan retkeilyä varten
Retkeilyä aloittaessa varusteiden hankkiminen voi olla iso menoerä. Varusteita on kuitenkin mahdollista myös vuokrata, joten omien ostaminen ei ole välttämätöntä. Varusteita vuokraavat esimerkiksi yksityishenkilöt, vuokraukseen
Lappi porskuttaa vauhtia, josta Turku vasta haaveilee – Suomen matkailun uusia hittejä rakennetaan pyöräilyn ja Perämeren ympärille
Santa Claus City Office muutti mökkiin Rovaniemen kävelykadulle jouluna 2022. Joulupukkina yrittäjä Marko Paksuniemi. Kuva: Anssi Jokiranta Lappi ja pääkaupunkiseutu, ripaus järvi-Suomea ja rannikon saaristoa
Oululaisen kerrostaloasunnon katosta alkoi tippasta vettä – yläkerrasta paljastui vesivahinko
Pelastuslaitos sai lauantaina alkuillasta hälytyksen Oulun Isollekadulle, missä oli tapahtunut vesivahinko. Asiasta kertovan tiedotteen mukaan vahinko huomattiin, kun alakerran asunnon katosta alkoi tippasta vettä. Kävi
Ukrainassa lisää siviiliuhreja, Venäjä väitti taas edenneensä Bahmutissa
Ohjusiskun jälkiä Slovjanskissa. Kuva: YEVGEN HONCHARENKO Itä-Ukrainassa Slovjanskissa perjantaina tapahtuneen ohjusiskun uhrimäärä on noussut lauantaina jo yhteentoista. Kuolleiden joukossa oli kaksivuotias pikkupoika. Ukrainan presidentti Volodymyr
Toistakymmentä hevosta karkasi pilttuistaan ja kirmasi Oulun Ritaharjun kaduilla lauantai-iltana – ”Tilanne on hallinnassa”
Karanneet hevoset saatiin nopeasti turvaan, eikä vahinkoja päässyt syntymään. Kuva: Maiju Pohjanheimo Oulun Ritaharjussa hieraistiin silmiä lauantai-iltana puoli yhdeksän aikaan, kun arviolta reilut kymmenen hevosta
Tulevaisuuden kouluverkko elää muutosten mukana
Maailma ympärillämme muuttuu valtavalla vauhdilla. Digitaalisuus, tekoälyn kehittyminen ja luonnon kantokyky ovat ajureita, jotka omalta osaltaan nopeuttavat kehitystä. Yksi merkittävä muutos tapahtuu ikärakenteessa. Syntyvyys on
Hailuoto sai 7 000 euron avustuksen saaren kulttuurihistoriasta ja perinteestä kertovan näyttelyn rakentamiseen – näyttelyä on kaavailtu Kniivilän kotiseutumuseon navettaan
Kniivilän kotiseutumuseon pihapiirissä olevan navetan pärekattoa kunnostettiin vuonna 2021. Kuva: Heli Rintala Hailuodon kunta on saanut Museovirastolta 7 000 euron avustuksen saaren perinteistä ja kulttuurihistoriasta koostuvan
”Yritettiin tehdä Despacitoa mutta tuli vielä parempi” – singlen julkaisseet haukiputaalaismiehet kiertävät jälleen Suomea yhdessä
Matti Patronen ja Jukka Takalo keikkailevat Oulussa lauantaina ja Muhoksella vappuna. Kuva: Minna Korvela – Yritettiin tehdä Despacitoa mutta tuli vielä parempi, kehaisee muusikko Jukka