Eduskuntavaalien ennakkoäänten tulos otettiin vasemmistoliiton Oulun vaalivalvojaisissa vastaan lievästi harmistuneissa tunnelmissa. Kahdeksan aikaan näytti siltä, että vasemmisto oli menettämässä Oulun vaalipiiristä yhden edustajapaikoista. – Tietysti
Kategoria: Kaleva
Kaleva
Kommentti: Äänikuningatar Marinin rohkeus oli kuin venäläistä rulettia – Nato-jäsenyys saattoi viedä viimeisen terän perussuomalaisten nousulta
Perussuomalaisten muukalaisvastainen ja EU-kriittinen viesti ei täysin purrut näissä vaaleissa. Se olisi saattanut purra paremmin, jos Suomi ei olisi juuri yksituumaisesti hakeutunut Naton jäseneksi ja
Korona-asiantuntijuus ei antanut nostetta eduskuntaan – Erilaisten vaalienaluskohujen vaikutusta vaikea nähdä: Rydman, Lintilä ja Zyskowicz jatkamassa
Koronan tunteminen läpikotaisin ei siivittänyt menestykseen näissä vaaleissa. Esimerkiksi rokoteasiantuntijana kansan tietoisuuteen noussut professori ja lastentautien erikoislääkäri Mika Rämet (vihr.) Oulun vaalipiiristä ei näyttäisi tulevan
Äänestysaktiivisuus pysyi liki samana kuin viimeksi – Aktiivisin oli Helsingin vaalipiiri
Äänestysaktiivisuus 71,9 prosenttia oli liki neljän vuoden takaisissa lukemissa. Vuonna 2019 lukema oli 72,1 prosenttia. Ennakkoäänestys oli ennätysvilkasta. Nyt ennakkoon äänesti Suomessa asuvista äänioikeutetuista 40,5
”Aina jännittää”, sanoo kansanedustaja Olli Immonen perussuomalaisten vaalivalvojaisissa Oulussa
Perussuomalaisten vaalivalvojaisissa Oulun keilahallilla tunnelma on ennen ennakkoäänten julkistamista vähän vaille kahdeksan hyväntuulisen odottava, ei yhtään hermostunut. Kansanedustajat Jenna Simula ja Olli Immonen eivät ole
Matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajanpalvelualaa koskevista työehtosopimuksista syntyi neuvottelutulos
Matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palvelualaa koskevista työehtosopimuksista on syntynyt neuvottelutulos. Asiasta pääsivät sunnuntaina sopuun Palvelualojen ammattiliitto PAM ja työnantajaliitto Matkailu- ja ravintolapalvelut (MaRa), ilmoitti MaRa
Punaisen vyöryn vuoro – Limingan Niittomiehet ammensi kaiken energian kotiyleisönsä villistä kannustuksesta ja punnersi liigakarsinnan ErVi:ä vastaan tasoihin: ”Olemme oikeasti aika hyviä”
LNM:n Eetu Tolonen (vas.) haastoi nelinkertaisen maailmanmestarin Jani Kukkolan kaksinkamppailussa. ErVi:n konkari sai kotijoukkueen fanikatsomon jakamattoman huomion pelissä. Taustalla näkyy lakana, joka oli terävä piikki
Yksi ihminen ammuttiin autosta useilla laukauksilla kuoliaaksi Kokkolassa – poliisi tutkii murhana
Yksi ihminen kuoli ampumisessa Kokkolassa sunnuntaina iltapäivällä, kertoi Pohjanmaan poliisi sunnuntai-iltana. Uhria ammuttiin autosta. Poliisin mukaan Kokkolan keskustassa Tullikamarinkadulla ammuttiin autosta useampi laukaus uhria kohti.
Eduskunnasta tippuva Katja Hänninen lähtee maanantaina tyhjentämään Helsingin-kämppäänsä
Katja Hänninen kertoo olonsa olevan haikea ja pettynyt. Kuva: Sari Jaatinen Viikonloppuna koronaan sairastunut vasemmistoliiton Katja Hänninen seuraa ääntenlaskennan edistymistä kotonaan. Ennen kymmentä hänelle oli
Kokoomus pinnisti ykköseksi, keskustalle kirvelevä pettymys niin koko maassa kuin Oulun vaalipiirissäkin
Jännittävää vaali-iltaa odotettiin, ja sellainen sunnuntaina totisesti saatiin. Illan päätteeksi voiton vei niin kansanedustajamäärän kuin ääniosuudenkin perusteella kuitenkin kokoomus. Kakkospaikkaan tarttuivat perussuomalaiset, kolmossijalle jäi nykyinen