Energiayhtiö Gasum laajentaa kaasutankkausverkkoaan Perämeren pohjukkaan, jonka jälkeen kaasuajoneuvoilla on entistä helpompaa liikkua Suomen ja Ruotsin välillä. Gasum kertoi tiistaina avanneensa uuden tankkausaseman Luulajaan. Uusi
Kategoria: Kaleva
Kaleva
Kansainvälinen kongressimatkailu on elpynyt Oulussa ja Suomessa – koronavuosien jälkeen ollaan palattu fyysisiin tapahtumiin
Kansainvälinen kongressimatkailu on elpymässä Oulussa ja Suomessa koronavuosien jälkeen, kaupunki tiedottaa. Oulussa järjestettiin 26 kansainvälistä kongressia vuonna 2022. Kongresseihin osallistui 2316 delegaattia ja ne toivat
HS: Turkki ratifioi Suomen Nato-jäsenyyden kahden kuukauden sisällä – Niinistö matkustaa Turkkiin tällä viikolla
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan tapaa perjantaina Suomen presidentin Sauli Niinistön. Kuva: TURKISH PRESIDENT PRESS OFFICE/H Helsingin Sanomien tietojen mukaan Turkki aikoo ratifioida Suomen Nato-jäsenyyden
Poliisi valvoi tehostetusti huumausainerikollisuutta Jokilaaksoissa – Poliisilla viesti nuorille: ”Jos olet kokeilemassa tai jo aloittanut huumeiden käytön, pysähdy miettimään”
Poliisi selvitti huumausainerikoksia Ylivieskassa ja sen ympäristökunnissa alkuvuodesta 2023, poliisi tiedottaa. Poliisi suoritti alueella tehostettua valvontaa tammi-helmikuussa 2023. Esille tuli 13 huumausainerikosta, seitsemän käyttörikosta ja
Tällainen on Suomen koirakanta: yli 800 000 koirasta suurin osa on rotukoiria ja rekisteröity
Suurin osa Suomen koirista on rotukoiria. Kuvassa kaksi cairnterrireriä. Kuva: Pentti Vuosaari Suomessa on Kennelliiton mukaan tällä hetkellä noin 800 000 koiraa. Tilastokeskus arvioi vuonna
Sotaa paenneiden ukrainalaisten auttamiskeskukselle Oulussa löydettiin uudet tilat keskustasta – kaupunki auttoi etsimään paikan ja maksaa vuokran
Oulussa Ukrainan pakolaisia auttavalle Help Center Ukrainelle on löydetty uudet toimitilat. Vapaaehtoisten järjestämä avustustoiminta pyöri viime keväästä asti Oulun Saaristonkadulla sijaitsevassa yrittäjä-sijoittaja Aki Keisun toimitilassa.
Näin amerikkalaisen SVB-pankin kaatuminen näkyy suomalaisten kukkarossa: vaikuttaa asuntovelallisiin – Etlan toimitusjohtaja uskoo korkovaikutuksen jäävän lyhytaikaiseksi
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (ETLA) toimitusjohtaja Aki Kangasharju ei usko amerikkalaisen Silicon Valley Bankin (SVB) viime viikonloppuisen konkurssin aiheuttavan finanssikriisiä. – Tai ainakaan niillä tiedoilla, mitä tällä hetkellä
Haukiputaan Heiton uintijaosto juhlistaa lauantaina 20-vuotista taivaltaan – Kaleva näyttää Raksilan Juhlauinnit suorana lähetyksenä
Heiton uintijaoston toiminnanjohtaja Hannu Saikanmäen mukaan lauantaiset lyhyen radan kisat on suunniteltu pienempiä uimareita silmällä pitäen. Kuva: Jarmo Kontiainen Haukiputaan Heiton uintijaosto juhlistaa lauantaina 20-vuotista
Suomesta lähetettiin Ukrainaan älykäs aurinkosähköjärjestelmä
Suomi on toimittanut Venäjän hyökkäyksen alusta alkaen Ukrainaan runsaasti siviilipuolen materiaaliapua. Kuva: Jussi Leinonen Suomesta lähetettiin Ukrainaan tiistaina älykäs aurinkosähköjärjestelmä ja muuta energia-alan materiaaliapua Ukrainaan
Oulun lähiseudulta asunto-osakkeita ostaneet kiistelivät oikeudessa lämmitysjärjestelmään liittyvästä asiasta – päätyivät sovintoon rakennuttajan kanssa
Oulun käräjäoikeudessa vireillä ollut kiista asunto-osakkeiden kaupasta on päättynyt. Osapuolet ovat allekirjoittaneet sovintosopimukset, jotka käräjäoikeus vahvisti tiistaina. Sovinnon myötä asian käsittely oikeudessa päättyy. Kiistassa oli