Elokuvatuottaja Essi Haukkamaa. Kuva: Pekka Peura Essi Haukkamaa on lentänyt pitkän matkan viettääkseen joulunseutua hankien keskellä. Elämä on vienyt Haukkamaan kotikulmilta Iistä aina Australiaan saakka,
Kategoria: Kaleva
Kaleva
Pihabongaus-tapahtuma järjestetään tammikuun lopussa 18. kerran – viime vuonna pihalintuja tarkkaili yli 25 000 suomalaista
Pihabongauksessa lasketaan talvilintuja jo 18. kertaa. Kuvassa hömötiainen (vas.) ja talitiainen ruokintapaikalla. Kuva: Moilanen Jukka-Pekka Lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö Birdlifen Pihabongaus-tapahtuma järjestetään jälleen tammikuun viimeisenä
Otkes: Pakokaasu aiheutti neljän ihmisen kuoleman omakotitalossa Kirkkonummella – kaksi uhreista oli asentanut kaiuttimia tallissa
Pakokaasu oli syynä neljän ihmisen kuolemaan omakotitalossa Kirkkonummen Veikkolassa joulukuussa, kertoo Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) torstaina julkistamassaan selvityksessä. Uhrit löydettiin talosta ja sen yhteydessä olevasta autotallista maanantaina
Uusi vuosi leikkasi Kela-korvaukset minimiin, asiakas maksaa nyt yksityislääkärin määräämät tutkimukset itse – Oululainen fysioterapeutti huolissaan vaikutuksista
Toimitusjohtaja Ville-Antti Jaakkola sanoo, että monet hyvinvointi- ja terveyspalveluita tarjoavat yksityiset yritykset ovat uuden edessä. Kela-korvausten leikkaaminen vaikuttaa asiakasmaksuihin. Samalla kukaan ei oikein tiedä, mikä
Henkilöauto törmäsi valaisinpylvääseen Rovaniemen keskustassa tiistaiyönä – kaksi matkustajana ollutta loukkaantui
Kaksi henkilöä loukkaantui autoilijan törmättyä valaisinpylvääseen Rovaniemen keskustassa tiistaina aamuyöllä. Poliisi sai tiistaina aamuyöllä kolmen aikaan ilmoituksen, että henkilöauto oli törmännyt valotolppaan Rovaniemen keskustan tuntumassa.
Leivinuuni aiheutti palohälytyksen Muhoksella
Pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta Muhoksen Ratatielle tiistai-iltapäivänä. Paikalle päästyään pelastajat huomasivat, että savu oli syntynyt lämmitettävästä leivinuunista. Uuni oli tuprauttanut savut sisälle, eikä paloa ollut.
Energiaomavaraisuus on saatava nousuun
Energian hinta on puhuttanut Suomessa ja myös koko Euroopan alueella. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on aiheuttanut Euroopan energiamarkkinoilla lähihistorian vakavimman kriisin. Sodan seurauksena, ja erityisesti venäläisestä
Taloussanomat: Nordealla oli häiriö verkkopankissa – tilit näkyvät jälleen normaalisti
Nordean verkko- ja mobiilipankissa ollut häiriö on saatu korjattua, pankki kertoo Twitterissä. Asiakkaiden tilit näkyvät pankin mukaan nyt jälleen normaalisti sekä verkko- että mobiilipankissa. Häiriö
Oulun seudulla kerätään alkuvuoden aikana palautetta pyöräteiden talvikunnossapidosta mobiilipelin avulla – käyttäjät voivat tienata 50 senttiä jokaisesta havainnosta
Väylävirasto kerää palautetta Oulun seudun pyöräteiden kunnossapidosta mobiilipelin avulla. Käyttäjiltä pyydetään havaintoja muun muassa auraamattomista väylistä ja häiritsevästä epätasaisuudesta väylillä. Arkistokuva. Kuva: Anne Lilja Oulun
Poliisi epäilee: Avarn Securityn vartija pahoinpiteli asiakkaan myös Oulussa – epäilty rikos tapahtui vuonna 2021 juna-asemalla
Oulun poliisilaitos on viimeisen kolmen vuoden aikana tutkinut yhtä pahoinpitelyrikosta, jonka epäilty työskentelee turvallisuusalan yritys Avarn Securityssa. Epäilty rikos tapahtui Oulun rautatieasemalla joulukuussa 2021. Tapahtuma