Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta Oulun Yli-Iihin noin puoli neljältä torstaina. Halarannassa sijaitsevan omakotitalon autotallissa ollut moottorikelkka syttyi korjaustoimien yhteydessä palamaan. Palo saatiin kuitenkin nopeasti
Kategoria: Kaleva
Kaleva
Elokuva-arvio: Löyhästi Mel Brooksin länkkäriparodiaan perustuva Vimmaiset tassut on tyystin aikansa elänyt
Hank-koira saa samuraioppaakseen Jimbon, entisen mahtavan samurain. Elokuvat Vanhan tarinan kierrättämisessä voidaan törmätä ongelmaan, jossa toistetaan juonta, joka on nykypäivän näkövinkkelistä tyystin aikansa elänyt. Lähde
Pimeys, liukkaus, pöllyävä lumi ja ohitus – On kamalaa katsoa suoraan vastaan tulevia autonvaloja
On pimeää, kuten tähän aikaan vuodesta suurimman osan vuorokaudesta. Ajan autoa jäisellä Kuusamontiellä. Tuulilasia piiskaavat pienet lumihiutaleet ja lumi pöllyää joka suunnasta. Radiosta kuuluvat joululaulut
Oulun uuden vuoden aaton ilotulituksen korvaava vesivaloshow vaatii kolmen päivän rakennustyön – Tuttua settiä Dubaista mutta uutta toteuttaa se pakkasessa
Tanssivat vedet -teosta varten rakennetaan ensin vesialtaat, sitten esitysjärjestelmä altaisiin ja viimeisenä pyrotekniikka. Kuva: Jarmo Kontiainen Oulun uuden vuoden aaton perinteisen ilotulituksen korvaa tänä vuonna
Kansalaisaloite muuttuu laiksi – kovemmat rangaistukset raiskauksista
Vuodenvaihteessa voimaantulevan seksuaalirikoslain uudistus koventaa huomattavasti nykyisiä vähimmäisrangaistuksia seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Laki vastannee kansalaisten oikeuskäsitystä. Uudistus on lähtöisin Suostumus 2018 -kansalaisaloitteesta, jossa vaadittiin tuntuvampia rangaistuksia seksuaalirikoslakiin.
Jalkapallolegenda Pelé, 82, on kuollut
Jalkapallolegenda Pelé on kuollut. Kuva: WILL OLIVER Jalkapallolegenda Pelé, 82, on kuollut. Asiasta kertoi torstai-iltana uutistoimisto AP. Pelé on ollut sairaalahoidossa paksusuolen syövän vuoksi. Peléä
Henkilöauto törmäsi katuvalotolppaan Kalajoella – tolppa kaatui keskelle valtatietä
Henkilöauto törmäsi katuvalotolppaan Valtatiellä 8 keskiviikkona puolenyön jälkeen. Valotolppa kaatui törmäyksen voimasta keskelle tietä. Pelastuslaitoksen mukaan onnettomuus ei vaatinut henkilövahinkoja. Henkilöautoon tuli peltivaurioita. Pelastuslaitos tarkasti
Olkiluoto 3 tuottaa jälleen sähköä, tuotannon tarkoitus kohota iltapäivällä täyteen tehoon
Olkiluoto 3 -voimalaa on tarkoitus ajaa täydellä teholla tänään kello 15 alkaen aina vuorokauden vaihteeseen asti. Kuva: Jami Jokinen Olkiluoto 3 tuottaa jälleen sähköä, selviää
Kynttilästä lähtenyt tulipalo säikäytti Posiolla aamuyöllä – Pelastuslaitos: ”Asukas onnistui itse sammutuksessa”
Kynttilästä lähtenyt tulipalon alku aiheutti pelastustehtävän Posion Ahosenniemellä keskiviikkoaamuna klo 5.15. Tapahtumapaikka sijaitsee muutama kilometri Posion keskustasta pohjoiseen. Lapin pelastuslaitokselta kerrotaan, että asukas oli sammuttanut
”Käynnistäessä hieman erilainen ääni mitä piti” – Kuusamossa vietiin katalysaattoreita huoltamon pihasta joulunpyhien aikana
Katalysaattori vietiin autoliikkeen pihalla olleesta autosta. Ilman katalysaattoria auto on käytännössä käyttökelvoton ja katalysaattori voi maksaa uutena jopa yli 1500 euroa. Kuva: Jussi Väätäinen Kuusamon