Aatu Räty on kärppäkasvatti. Kuva: Teija Soini Farmiliigasta New York Islandersin miehistöön nostettu Aatu Räty sai NHL-urallaan unelma-alun, sillä Kärppien kasvatti onnistui heti maalinteossa. Räty
Kategoria: Kaleva
Kaleva
Aattoliikenne sujui rauhallisesti, tapaninpäivänä mahdollisesti vaarallinen ajosää – joulukerroin kertoo, missä suomalaiset viettävät joulua
Jouluaattoaamun liikenne maanteillä sujui rauhallisesti koko maassa, kerrottiin Fintrafficin tieliikennekeskuksesta. Suurempia liikenneonnettomuuksia ei jouluaattona sattunut eikä ruuhkia syntynyt missään päin Suomea. Ajokeli oli jouluaattona Suomessa
Yhdysvalloissa voimakas talvimyrsky aiheuttanut liikennekaaoksen joulun alla – mediatietojen mukaan kuolleita yli kymmenen
Neljä henkilöä kuoli ja useat loukkaantuivat Ohiossa kolarissa. Kuva: OHIO HIGHWAY PATROL HANDOUT Yhdysvalloissa maan itä- ja keskiosia riepotellut ja joulunalusajan sekoittanut raju talvimyräkkä on
Eduskuntavaaleihin on enää alle sata päivää – Millaisen arvosanan tunnetut politiikan toimittajat antavat Sanna Marinin hallitukselle?
Pääministeri Sanna Marinin julkisuuskuva on ollut tänä vuonna koetuksella. Instragram-aikakauden pääministeri oli paikalla, kun taiteilija Meeri Koutaniemen hänestä tekemä valokuvateos paljastettiin Tampereen Raatihuoneella marraskuussa. Vuoden
Vanhat kuvat: Näin joulupukista kehittyi pohjoisen pr-henkilö – Oulun Tiernaristin tuima pukki oli toista maata
Joulupukin mielenkiintoista muodonmuutosta vuosien varrella pääsee seuraamaan vanhojen kuvien avulla. Suureen turkkiin pukeutunut, tuima joulupukki avasi Oulun Tiernaristin eli joulukadun Saaristonkadun ja Kirkkokadun risteyksessä vuonna
Pariisissa kolmen ihmisen tappamisesta epäilty siirrettiin poliisin psykiatriseen yksikköön
Kurdiyhteisö järjesti ampumisen jälkeen mielenilmauksia, joissa pideltiin ampujan uhrien kuvia. Kuva: TERESA SUAREZ Ranskassa kolmen ihmisen tappamisesta epäilty 69-vuotias mies ei ole enää pidätettynä, kertoo
Oulussa teatteriharrastuksensa aloittanut Heikki Ranta otti Napapiirin sankarit 4:n pääroolin vastaan mieluisana haasteena
Heikki Ranta ei päässyt Napapiirin sankarit 4 -elokuvan lehdistönäytökseen Ouluun perheessä jyllänneen vatsataudin takia, mutta entinen kotikaupunki pyörii mielessä tuon tuostakin. – Minulla on edelleen
Poliisi tutkii Rautjärven kirkkopaloa törkeänä tuhotyönä – puukirkko syttyi palamaan jumalanpalveluksen aikana
Rautjärven kirkon tulipalosta on löytynyt viitteitä mahdollisesta rikoksesta, kertoo Kaakkois-Suomen poliisi. Yleisjohtaja, rikoskomisario Harri Horttanainen sanoo tiedotteessa, että poliisi tulee käynnistämään tapauksesta esitutkinnan. Paloa tutkitaan
Paavi toivoi joulupuheessaan järjettömän sodan lopettamista Ukrainassa
Paavi piti perinteikkään Urbi et Orbi -puheen Vatikaanissa joulupäivänä. Kuva: ANSA/CLAUDIO PERI Katolisen kirkon ylin hengellinen johtaja paavi Franciscus toivoi perinteisessä joulupäivän puheessaan järjettömän sodan
Liminkalainen valokuvaaja Onni Wiljami Kinnunen on niittänyt mainetta siellä, missä kulkeekin – yrittäjällä on vielä täyttymättömiäkin haaveita
Onni Kinnusen luotsaama Onni Wiljami Oy valittiin Limingan Vuoden yritykseksi. Arkistokuva. Kuva: Mirko Kovalainen Onni Wiljami Oy valittiin Limingan Yrittäjät ry:n hallituksessa yksimielisesti Vuoden Yritykseksi