Kuvassa Hituran kaivoksen peitetty sivukivikasa ja vedellä täyttynyt avolouhos syyskuun alussa 2021. Kuva: Skarta Finland Oy Käytöstä poistetut kaivokset Nivalassa ja Pyhäjärvellä ovat saamassa uutta
Kategoria: Kaleva
Kaleva
Näkövammainen Matti Laurila on kastanut, vihkinyt ja siunannut siinä missä näkevät kollegansakin – oululaispappi toivoo avointa keskustelua osatyökykyisten osaamisesta
Kun Kalevan merkkipäivähaastatteluihin otetaan mieluusti kuva päivänsankarista hänelle tärkeässä vapaa-ajan harrastuksessa, Matti Laurila tiesi heti ehdottaa kuvaajalle tapaamispaikaksi lenkkipolun alkukohtaa Sarkkirannassa. Kuva: Jukka-Pekka Moilanen Lähde
Korruptoitunut pääministeri Orbán pääsee nyt kuittailemaan EU:lle Brysselin lahjusskandaalista
705 ihmisen satunnaiseen joukkoon mahtuu moraaliltaan monenlaisia henkilöä. Kun kyse on 705 eurokansanedustajista voisi olettaa, että Euroopan parlamenttiin olisi jäsenmaissa äänestetty niiden valistuneinta ja eniten
Kun 21-vuotias Arttu Hyry pelaa, Kärppien ottelukohtainen pistekeskiarvo on tuplasti parempi kuin ilman häntä – ”Siinä on yksittäisellä pelaajalla jopa liian suuri merkitys”
Arttu Hyryn panos Kärpille ei näy tehopisteissä, vaan tunnollisessa ja vahvassa peruspelaamisessa. Kuva: Jarmo Kontiainen Liiga, Kärpät–SaiPa 2–1 (1–0, 1–1, 0–0) Kärppien ja SaiPan välisen
Tuplamestaruutta jahtaava Ranska selviytyi Argentiinan seuraksi MM-unelmafinaaliin – sitkeä Marokko antoi hallitsevalle maailmanmestarille välierässä täyden vastuksen
Ranska juhli Theo Hernandez 1–0-osumaa jalkapallon MM-kisojen välierässä. Kuva: Noushad Thekkayil Jalkapallon miesten MM-lopputurnaus Qatarissa huipentuu sunnuntaina MM-finaalissa unelmakohtaamiseen. Aiemmin loppuotteluun selviytyneestä Argentiinasta ottaa mittaa
Vain kahdessa Pohjois-Pohjanmaan kunnassa annettiin varoituksia – ”Pahimmillaan voi kyse olla siitä, että savustetaan epämieluisa henkilö pois tehtävästään”
Kunnissa annetaan harvoin varoituksia ylimmille viranhaltijoille Pohjois-Pohjanmaalla. Matti Matinheikin ja Mikko Salmen saamat varoitukset Oulussa ovat poikkeuksellisia kuntakentässä. Kaleva selvitti kaikista alueen 30 kunnasta kaupunginjohtajien
Tekstiviesti ja sähköposti varoittavat mahdollisesta sähkökatkosta – Jokaisella sähköverkkoyhtiöllä on oma varautumissuunnitelmansa
Pakkaset ovat viime päivinä kiristyneet ja monissa talouksissa pohditaan ja pelätään, toteutuuko Suomessa niin paha sähköpula että joudutaan turvautumaan sähkökatkoihin. Tutustu, voit peruuttaa tilauksen koska
Nainen löytyi kuolleena avannosta Oulun Toppilansalmessa
Nainen löydettiin menehtyneenä avannosta Oulussa keskiviikkoiltana, tiedottaa Oulun poliisi. Poliisin sai kello kymmenen jälkeen illalla ilmoituksen, että Pitkänmöljäntien päässä oli rannalla polkupyörä, jonka luota johtivat
Hätälä Oy:n toimitusjohtaja: ”Elintarviketeollisuudelle sähkökatkot merkitsisivät katastrofia” – suurin osa Oulun kauppakamarin yrityksistä kärsisi sähkökatkoista
Sähköpulasta johtuvat sähkökatkot iskevät kovasti erityisesti elintarviketeollisuuteen. Kuva Hätälän tuotantolaitokselta Oulusta. Kuva: Pekka Peura Yli 90 prosenttia Oulun kauppakamarin yrityksistä kertoo, että kiertävät sähkökatkot aiheuttaisivat
SuPerin kysely: Merkittävä osa varhaiskasvatuksen työntekijöistä on harkinnut alan vaihtamista – moni sanoo henkilöstövajeen olevan arkipäivää
Lähes neljä viidesosaa varhaiskasvatuksessa työskentelevistä Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin jäsenistä on harkinnut alan vaihtamista viimeisen vuoden aikana. Asia selviää SuPerin tuoreesta jäsenselvityksestä. Vastaavassa kyselyssä