Puolustusministeri Antti Kaikkonen jää alkuvuodesta isyysvapaalle. Ministerintehtävän hoitajaksi esitetään siksi aikaa keskustan kansanedustaja Mikko Savolaa. Kuva: Jussi Leinonen Keskusta esittää yksimielisesti puolustusministeri Antti Kaikkosen sijaiseksi
Kategoria: Kaleva
Kaleva
Ruutikankaan ampumaurheilukeskus pääsi takaisin liikuntarakentamisen kärkihankkeeksi – OKM:n rahoitussuunnitelmassa on ensi vuodelle merkitty 750 000 euroa
Limingassa sijaitseva Ruutikankaan ampumaurheilukeskus on päässyt Opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnallisesti merkittävien liikuntapaikkarakentamisten rahoitussuunnitelmaan. Rahoitussuunnitelmassa Ruutikangasta varten on varattu 750 000 euroa vuodelle 2023. Muut kärkihankkeet ovat
Oulussa pääsee jouluyönä kaikkiaan kahdeksaan kirkkoon: ”Jouluyön messu kerää kirkkoon poikkeuksellisen paljon esimerkiksi nuoria aikuisia”
Oulun tuomiokirkko on yksi Oulun kirkoista, joissa järjestetään jouluyön messu. Kuva: Jarmo Kontiainen Oulun seurakunnat järjestävät jouluyön messuja kaikkiaan kahdeksassa kirkossa. Jouluaaton iltana messuja järjestetään
Perjantaina saatetaan antaa päätös siitä, perutaanko HS:n entisen vastaavan päätoimittajan syyttämättä jättäminen Viestikoekeskus-asiassa vai ei
Syyttäjä pyrkii huomenna antamaan ratkaisun siitä, perutaanko Helsingin Sanomien entisen päätoimittajan Kaius Niemen syyttämättäjättämispäätös. Arkistokuva. Kuva: Ari-Matti Ruuska Syyttäjä pyrkii huomenna antamaan päätöksen siitä, perutaanko
Ilveksen U18-joukkueen pelaaja loukkaantui ottelussa Kärppiä vastaan vakavasti ja menetti toistaiseksi kykynsä kävellä – ”Toivomme, että hän toipuu täysin”
Ilveksen U18-joukkueen pelaaja loukkaantui vakavasti ottelussa Kärppiä vastaan. Arkistokuva syksyltä 2020 U18-sarjan ottelusta Kärpät–Tappara. Kuva: Sami Kuusiniva Kotimaan jääkiekkopiirejä vavahdutti tiistaina Tampereen Ilveksen tiedote, jossa
Fiktiivisen Varjakan kylän rikostrilogia tulee päätökseen
Kuva: Anssi Juntto / Arkistokuva Vuonna 2015 Kaikki synnit -sarja sai ensimmäiset hahmottelut, kun Mika Ronkainen ja Venla Aakko istuivat saman pöydän ääreen. Kaikki tapahtui
Kerro meille: Joudutko karsimaan jouluruoasta korkeiden hintojen vuoksi?
Joulun kunniaksi on totuttu laittamaan pöytä koreaksi, ja erilaisia juhlaruokia on ladottu herkuteltavaksi yllin kyllin. Mikä on tilanteesi tänä jouluna, jolloin hintataso on kivunnut korkeaksi.
Oulun entisen kauppaopiston tilalle rakennetaan kerrostalo – rakennus sijaitsee Kuusiluodossa
Entinen kauppaopisto on toiminut myös yliopiston varhaiskasvatuskeskuksena. Kuva: Leinonen Jukka Kaupungin yhdyskuntalautakunta päätti tiistaina esittää kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle hyväksyttäväksi kaavamuutosta, joka mahdollistaa entisen kauppaoppilaitoksen talon
Argentiina selviytyi ensimmäisenä MM-finaaliin – Messi näytti suuruutensa maalilla ja maalisyötöllä
Lionel Messi ja Julian Alvarez juhlivat Argentiinan toista maalia. Kuva: Tolga Bozoglu Maailman kaikkien aikojen parhaan jalkapalloilijan tittelistä kilpailevan Argentiinan Lionel Messin unelma maailmanmestaruudesta elää.
Paljonko kinkkua ja viiniä kuluu jouluna? Tilastot kertovat: 300 000 joulukuusta haetaan omasta metsästä, 150 000 tuodaan ulkomailta.
Joulupuuseuran arvion mukaan Suomessa pystytetään jouluna reilu 1,4 miljoonaa joulukuusta. Luku sisältää myös julkisissa tiloissa olevat joulukuuset. Tilastokeskuksen mukaan perheitä on Suomessa kaikkiaan noin 1,47