Mustiin vaatteisiin pukeutunut mies hyppäsi perjantai-iltapäivällä neljän aikaan Jämsän asemalta lähteneen junan taakse ja jäi paikalleen roikkumaan, … Lähde
Kategoria: Keskisuomalainen
Ravintolasta poistettu mies syytti järjestyksenvalvojaa perusteettomista voimatoimista Jyväskylässä
35-vuotias mies sai sakkotuomion rikoksista, joihin hän syyllistyi Jyväskylän Vaajakoskella ravintolareissunsa päätteeksi huhtikuussa 2022. Lähde
Jämsäläinen Mustakallion perhe kanteli Reijo-isän hoidosta Esperin hoivakodissa – ”Epäasiallista kohtelua ei pyydetty edes anteeksi”
Jämsäläinen Reijo Mustakallio suivaantui Esperi Care Jaatilanrannan toimintaan perusteellisesti alkuvuodesta. Lähde
Tutulla kasvolla on yhä vahvin rooli Keskisuomalainen Oyj:ssä – osakesarjojen yhdistäminen nosti uuden nimen vallankäyttäjien kärkikolmikkoon
Vappuna voimaan tullut Keskisuomalainen Oyj:n osakesarjojen yhdistäminen muuttaa jonkin verran osakkeenomistajien välisiä voimasuhteita yhtiökokouksissa. Lähde
Monesta alastonkuvissa esiintyneestä tuli Timo Suutarisen ystävä – näyttely esillä jyväskyläläisessä baarissa
Timo Suutarisen henkilövalokuvissa tarkastellaan ihmisen suhdetta omaan kehoonsa ja luontoon. Lähde
Jorma Rahkosen kolumni | Yli 30 miljoonaa suli seitsemäksi miljoonaksi kauppakeskus Forumissa Jyväskylässä
Jyväskyläläisessä kauppakeskus Forumissa järjestettiin viime viikolla Forumba-tarjouskampanja. Lähde
Pärjäisitkö seitsemällä uudella vaatteella vuodessa? Sissi Penttilä ja Aku Varamäki varoittavat halpojen verkkokauppojen monenlaisista ongelmista
Penttilä ja Varamäki kannustavat ihmisiä muuttamaan kulutustottumuksiaan. Lähde
Suomen menestynein koomikko Ismo Leikola varoittaa canceloitumisen uhan olevan todellinen – ”En nauti konfliktista”
Erityistä kiitosta koomikolta saa Suomen kesäteatterikulttuuri. Kiertue alkaa tänään Jyväskylän Paviljongista. Lähde
Mukavan näköinen talo jäi myymättä Karstulassa, mutta syy ei ole Paska-Avenuen
Karstulassa oli äskettäin myynnissä mukavan näköinen omakotitalo. Lähde
Jyväskylän kaupunginkirkon irtotiiliongelma on otettu hallintaan – tilannetta seurataan yhä
Jyväskylän kaupunginkirkon irtonainen, putoileva materiaali on otettu tällä viikolla hallitusti alas, jotta kirkon käyttö olisi turvallista. Lähde