Uudella toimintamallilla vältetään turhia ambulanssikyytejä. Johanna Kähkönen myöntää, että välillä vastuu painaa, kun työtoveria ei ole matkassa mukana. Lähde
Kategoria: Kymen Sanomat
Nokkansa kumipalloon Kymenlaaksossa iskenyt kurki kiitti pelastajaansa kiljaisemalla kerran ja alkoi sitten juomaan
Pentti Hautalainen ajoi muutaman päivän aikana noin sata kilometriä lintua etsiessään. Lähde
Katso kuvat | Kymenlaaksolainen perhe reissasi maailman ympäri 180 päivässä: ”Uusi matka on jo suunnitelmissa”
Hanna Laurila, Karo Molonen ja Enni-tytär kävivät matkallaan 20 maassa. Lähde
Kotkalaiset Paavo Terva ja Elli Mäenpää tekevät ilmaista työtä eläinten hyväksi – ”Meillä on aika kova rakkaus kissoja kohtaan”
Etelä-Kymenlaakson eläinsuojeluyhdistys kaipaa eläimille hoitajia, kuiskaajia, loukuttajia ja sijaiskoteja. Työ on palkitsevaa, vaikkei siitä rahaa saakaan. Lähde
Mussalon Jussinrannassa maihin nostettu ponttoni painaa kuin Rion Kristus-patsas
Samalle paikalle upposi osittain hinaaja talvella 2003. Lähde
Kotkalaisen Sanna Tolsan olohuoneessa syntyvät hotellin verhot – Vierailimme kahden kotonaan työtä tekevän yrittäjän luona
Kymen Sanomat kävi kylässä kahden paikallisen yrittäjän kotien yhteydessä sijaitsevilla työhuoneilla. Mitä etuja tai haittoja on siitä, että työpaikka sijaitsee kodin yhteydessä? Lähde
Kotkalaisen Juhani Haavisto oy:n muutosneuvotteluissa päädyttiin lomautuksiin – ”Koko teknologiateollisuus on polvillaan”
Toimitusjohtaja Jarkko Haavisto toteaa, että ne tekevät töitä, joille töitä on ja muut työntekijät ovat lomautettuina. Lähde
Tertin kartano on Pylkkästen elämäntapa – Vieraat tietävät, että tämä on myös meidän koti, Pepita Pylkkänen sanoo
Tertin isäntäparin ja asiakkaiden toistensa välinen kunnioitus on säilynyt läpi vuosikymmenten. Lähde
Miehikkälän kasiluokkalainen Tomas: ”Kysy ihan keneltä tahansa täällä, kukaan ei halua mennä Virojoelle”
Yläkoulun siirtäminen Miehikkälästä Virojoelle ei saa kannatusta oppilaiden keskuudessa. Lähde
Onko tolkkua | Miksi hanasta on tullut rusehtavaa vettä joillakin Kotkan asuinalueilla?
Vesijohtoverkostossa esiintyvät paine- ja virtaamavaihtelut voivat irrottaa putkien pinnoille kertynyttä sakkaa. Lähde