Maavoimien esikunnan majuri Salla Riikosella liikunta kuuluu joka ainoaan päivään. Hän myös lepää liikkumalla. Lähde
Kategoria: Länsi-Savo
Osuuskauppa Suur-Savon liikevaihto laski, mutta tulostaso säilyi – Toimitusjohtaja Ari Miettisellä on edessä työhuoneen tyhjennys
Miettinen sanoo vihreän kortin vetovoiman olevan vahva. Lähde
Mikkeliläinen Leena Lahdenvesi-Korhonen: Etelä-Savon arvokkaita maisemia ei ole osattu tuotteistaa – Hyviäkin esimerkkejä onneksi on
Mikkeliläinen Leena Lahdenvesi-Korhonen on tutkinut kuntien kulttuuriympäristöohjelmia. Metsähallituksen paimenviikot on Lahdenvesi-Korhosen mukaan hyvä esimerkki onnistuneesta tuotteistamisesta. Lähde
Minne mennä? | Viikonlopun musiikkitarjonnassa ollaan ikivihreiden äärellä, lapsiperheille on satamassa talvirieha
Viikonlopun musiikkitarjonnassa on Tapio Rautavaaraa, bluesia ja kotimaisia ikivihreitä. Mikkelin lions-klubit järjestävät satamassa perinteisen lasten talvitapahtuman. Lähde
Juvan uuden asuinalueen kaavoitus Jukajärven rantaan etenee – Alueelle on suunniteltu viisi omarantaista tonttia
Uudesta asemakaavasta kiinnostuneille järjestään kaikille avoin infotilaisuus keskiviikkona 12. maaliskuuta. Lähde
Plussakelit, vesisateet ja auringonpaiste heikentävät jääpeitettä – Kokenut kalastaja Seppo Rissanen ei suosittele autolla liikkumista Saimaalla
Etelä-Savon ely-keskus on vähentänyt jäätilanteen seurantaa alueellisilla asemilla. Siksi jäillä liikkuvien kansalaisten havainnot ovat entistä suuremmassa arvossa. Lähde
Luvassa vauhdikas rallipäivä Ruotimolla – Mäntyharjun Moottorikerhon nuori lupaus Lauri Halonen pääsee vauhtiin kotiradallaan
Rallisprint järjestetään toista vuotta peräkkäin Mäntyharjun Moottoriurheilukeskuksella. Lähde
Iso poliisioperaatio Kellarpellossa – Poliisi otti kiinni miehen, jota epäillään vakavasta rikoksesta
Vakavasta rikoksesta ei ennakkotiedoista poiketen ole tullut lisätietoa perjantaina. Lähde
Katso nimet | Keskustan aluevaalilistoille oli tungosta Etelä-Savossa – Janne Laineelta ei ollut edes ehdokassuostumusta
Keskusta nimesi loput ehdokkaansa Etelä-Savon aluevaaleihin. Myös kristillisdemokraatit on nimennyt uusia aluevaaliehdokkaita. Lähde
Heikki Laukkanen ei lähtenyt aluevaaleihin, vaikka korkeinta puoluejohtoa myöten vedottiin jatkamaan
Vuoden 2022 aluevaaleissa Heikki Laukkanen oli keskustan ääniharava Etelä-Savossa. Lähde