Tuomiokirkkoseurakunnan väkeä voi tänäkin kesänä tavata torin infopisteellä. Lähde
Kategoria: Länsi-Savo
Menovinkki lapsiperheille: Tiedetorstait starttaavat kesäkuussa Mikkelin pääkirjastolla
Tiedetyöpaja tarjoaa lapsille mahdollisuuden tutustua tieteellisen maailman perusteisiin matalalla kynnyksellä. Lähde
Pieksämäen uudeksi kaupunginjohtajaksi valittiin Emilia Savolainen – ”Kylläpä oli todella tiukka lopputulema”
Kaupunginvaltuusto äänesti valinnasta kahdesti. Emilia Savolainen vei voiton vain yhden äänen erolla Petteri Ristikankaaseen. Lähde
Mikkelin ensi vuoden talousraami ei kelvannut kaupunginhallitukselle, joka haluaa löytää lisää säästöjä ja tuloja
Kaupungin on kiristettävä ensi vuoden taloudenpitoa arvioitua suurempien valtionosuusleikkausten vuoksi. ”Puhutaan miljoonaluokan vaikuttavuuksista”, toteaa Pekka Pöyry. Lähde
Ristiinan Sotakoulunrannan kaava etenee valtuuston käsittelyyn – Kaavasta on poistettu alkuperäisen kaava-alueen eteläosia
Kaavasta poistettujen alueiden maankäyttö ratkaistaan myöhemmin erillisessä asemakaavamuutoksessa. Lähde
Puolustusvoimain lippujuhlan kunniamerkit julki – Katso lista mikkeliläisistä kunniamerkkien saajista
Ritarikunnat myönsivät yhteensä 946 kunniamerkkiä. Lähde
Tasavallan presidentti myönsi ylennyksiä – Katso tästä Mikkelin seudun ylennykset
Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä ylennetään perinteisesti puolustushallinnon henkilökuntaa sekä reserviläisiä. Lähde
Mikkeliläinen Helena Partanen vertaa oppaan työtä marjanpoimintaan – Hänen oma tietokoppansa suorastaan pursuaa yli
Mikkelin Oppaat ry palkitsi Helena Partasen pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä oppaana. Lähde
Pääkirjoitus | Datatalous jauhaa klikkiesi varassa
Digitaalinen jälkemme on laajenemaan päin. Lähde
Höpönassujen infotiski | Mikä siihen Metsolan Erkin kaivinkoneeseen oikein tuli?
Humbug rules the world again! Höpis ja Harppa-setä ovat täällä taas ja kertovat vastauksia lukijoiden kiperiin kysymyksiin. Lähde