Aikanaan joululaulualbumin julkaissut SDP:n Jutta Urpilainen ilmoittautui viimeisenä presidenttikisaan. Kuka on Jutta Urpilainen? MTV Uutiset esittelee kaikki presidenttiehdokkaat ennen presidentinvaaleja. Urpilaisen esittely on viimeinen osa
Kategoria: MTV Uutiset
Harkimon imitaatio huvitti
MTV:n presidenttitentti alkoi keskustelulla työmarkkinatoimista. Liike nytin presidenttiehdokas Hjallis Harkimo kertoi oman mielipiteensä persoonallisella tyylillään. – Olen käsittänyt vähän väärin nämä tentit, Harkimo aloitti puheenvuoronsa.
Näin kärkikolmikko reagoi ennakkoääniin
Näin ennakkoäänien kärkikolmikko reagoi kannatukseensa. Ennakkoäänten kuningas kokoomuksen Alexander Stubb antoi pienen pusun vaimolleen tulosten selvittyä. Pekka Haavisto tuuletti hillityn itsevarmasti, kun taas Riikka Purra
Miten Mika Aaltola yhdistää kiireisen työn ja pikkulapsiarjen?
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltolan keväästä ja kesästä ei ole kiirettä puuttunut. Ensin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja Aaltola haluttiin kommentoimaan sotaa joka paikkaan. Sitten syntyi
Poliisilta lisätietoa veitsimiehen kiinniotosta Turun hampurilaisravintolassa
Poliisi kertoo Turun lauantaisen puukkomiehen tapauksen taustalla olleen miehen ja nuorisoporukan välinen riitatilanne. Lue koko juttu: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisilta-lisatietoa-turun-nayttavasta-veitsimiehen-kiinniotosta-syyna-sanaharkka/8476614#gs.6vhi8j?utm_source=youtube&utm_medium=video&utm_campaign=mtvuutiset Tilaa MTV Uutisten Youtube-kanava! Uutisia suorana aamusta iltaan:
Venäjä julisti ennen sotaa pystyvänsä ”sokeuttamaan” länsimaiden GPS-kaluston
Arjessa GPS ohjaa auton perille ja kertoo, kuinka pitkä matka sitä tulikaan juostua. Sodassa GPS:ää hyödyntävät esimerkiksi ohjukset, lennokit ja radiot. Lue koko juttu: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/venaja-julisti-ennen-sotaa-pystyvansa-sokeuttamaan-lansimaiden-gps-kaluston-vaisu-lopputulos-kiteytyy-tahan-kuvaan/8476944#gs.6wasf4?utm_source=youtube&utm_medium=video&utm_campaign=mtvuutiset
Entisiltä huumeriippuvaisilta selvät sanat käyttöhuoneista
Haastattelimme kolmea entistä huumeidenkäyttäjää, jotka kaikki kannattavat käyttöhuoneita huumeongelmien ehkäisemiseksi. Lue koko juttu tästä: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/entisilta-huumeriippuvaisilta-selvat-sanat-kayttohuoneista-kukaan-ei-valvo-kadulla-miten-milla-ja-mihin-piikitetaan/8478396#gs.7pmfzf?utm_source=youtube&utm_medium=video&utm_campaign=mtvuutiset Tilaa MTV Uutisten Youtube-kanava! Uutisia suorana aamusta iltaan: https://www.mtv.fi/uutiset Seuraa
Ensiapukouluttaja kertoo, mikä on rintakehän vaurioitumista pahempi moka paineluelvytyksessä
Ensiapukouluttajan mukaan on enemmän kuin sääntö kuin poikkeus, että paineluelvytyksellä elvytettävän henkilön rintakehä murtuu elvytyksen yhteydessä. Lue koko juttu: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rinta-murtuu-paineluelvytyksessa-lahes-poikkeuksetta-kouluttaja-kertoo-mika-oikeasti-on-paha-moka/8480316#gs.82yhtq?utm_source=youtube&utm_medium=video&utm_campaign=mtvuutiset Tilaa MTV Uutisten Youtube-kanava! Uutisia
Al-Qaidan johtajan surma: Tällaista tuhoa salaperäinen veitsiohjus sai aikaan
Yhdysvallat ilmoitti viikonloppuna, surmanneensa terroristijärjestö al-Qaidan johtaja Ayman al-Zawahirin. Zawahiri nousi terroristijärjestön valtaan vuonna 2011, kun edellinen johtaja Osama bin Laden surmattiin Pakistanissa. Lue juttu:
Alex Jones jäi oikeudessa kiinni valheesta
Tilaa MTV Uutisten Youtube-kanava! Uutisia suorana aamusta iltaan: https://www.mtv.fi/uutiset Seuraa MTV Uutisia myös muissa somekanavissa: Facebook: https://www.facebook.com/mtv3uutiset/ Instagram: https://www.instagram.com/mtvuutiset Twitter: https://twitter.com/MTVUutiset Lähde