Euroopan parlamentissa on Kataisen mukaan paineita metsäkatoasetuksen lykkäämiselle. Lähde
Kategoria: Savon Sanomat
Kuopion Kolmisopen Hesburger oli suljettuna viikonvaihteessa teknisen vian takia
Kuopion Kolmisopen Hesburger oli suljettuna koko sunnuntain ja vielä maanantaina aamupäivän ajan. Lähde
Poliisi pyytää havaintoja Kuopiossa lapsia uhkailleesta henkilöstä
Poliisi pyytää silminnäkijöiltä havaintoja mieshenkilöstä, joka mahdollisesti osoitteli lapsia käsiaseen näköisellä esineellä lauantai-iltana. Lähde
Ratapihahankkeen alikulkusillan siirrossa on ollut haasteita
Kuopion ratapihahankkeen uuden alikulkusillan rakennustyöt etenevät. Lähde
Savonlinnalainen höyrylaivayhtiö on tehnyt useita rikosilmoituksia siihen kohdistetusta häirinnästä – ”S/s Saaristoon tehtiin tuhopolttoyritys”
LP Management oy:n toimitusjohtaja Janne Leinonen ja hallituksen puheenjohtaja Markku Kankaala pitävät yhtiöön kohdistettua häirintää systemaattisena ja tarkoitushakuisena. Lähde
Kun Last of Us -pelin All Gone -kappaleen taustalla näytettiin kuvia Ukrainan sodan raunioista, käsillä oli vaikuttava kokonaisuus
Game Music Collective Mikkelin musiikkijuhlilla 4. Lähde
KuPS Akatemia jatkaa kamppailua ylempään loppusarjaan pääsystä
Kuopion Palloseuran akatemiajoukkue joutui tunnustamaan Oulun Luistinseuran paremmakseen jalkapallon Ykkösen ottelussa maanantaina Oulussa maalein 3–2… Lähde
Myös Savonlinnassa nuoret kesätyöntekijät kohtaavat töissä törkeitä kommentteja asiakkailta – ”Pahimmissa tapauksissa joudutaan poistamaan asiakas ravintolasta”
”Kiire kuuluu kesään”, kuulee usein myös Savonlinnan ravintola-alan työpaikoissa viimeistään kesäkuun vaihtuessa heinäkuuksi. Kiire ei kuitenkaan oikeuta asiakkaalta rumaa kielenkäyttöä nuorta kesätyöntekijää kohtaan. Lähde
Lukijan Sanomat | Tunnin junaa ei voi puolustaa hallitusohjelmaan vedoten – ”On oltava arvostelukykyä sen verran”
Savo-Karjalan kokoomuksen kansanedustajat antoivat mielipidekirjoituksessaan (SS 3. Lähde
Lukijan Sanomat | Taiteilija Ahtisaari-muraalin takaa kertoo nyt itse, miten teos syntyi – Laastari varasti huomion tärkeämmältä asialta
Toteutin Martti Ahtisaari -aiheisen teoksen Ahtisaarta ja hänen uraansa rauhantekijänä kunnioittaen. Lähde