Suomen Yrittäjien mukaan hallituksen linjaus uhkaa nostaa rajusti monien yrittäjien eläkemaksuja. Hallitus linjasi puoliväliriihessään korjaavansa yrittäjien eläkejärjestelmää siten, että yrittäjien eläkemaksu määräytyy nykyistä selkeämmin yrittäjän
Kategoria: Suomen Yrittäjien uutiset
Kevään kuulumisia
Alue- ja kuntavaalit ovat takanapäin. Jyväskylässäkin saatiin hyvä määrä yrittäjiä luottamushenkilöpaikkoihin. Jyväskylän Yrittäjät on poliittisesti sitoutumaton, mutta valtuutetut yrittäjät ovat tärkeä sidosryhmä, kun vaikutamme alue-
Vuoden tutkijayrittäjä etsii hoitoa sarveiskalvosokeuteen – ”5-vuotias Lauri ja muut potilaamme ovat työni tarkoitus”
StemSight Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Laura Koivusalo on palkittu vuoden tutkijayrittäjänä. Laura Koivusalon perustama tamperelainen StemSight Oy tekee kantasolututkimusta, joka tähtää sarveiskalvosokeuden hoitoon. – Vuosi
Sähköpyöriä myyvä yrittäjä ennakoi fillariliikkeiden konkurssiaaltoa – Vahva viesti hallitukselle: ”Kysyntä loppui sillä hetkellä, kun päätös tuli”
Kaksi yrittäjää kertoo, millainen vaikutus hallituksen tekemällä työsuhdepyöräedun lakkauttamispäätöksellä on alalle. Kun Electrobiken omistaja ja perustaja Jani Jokinen heräsi uuteen päivään myöhään illalla järjestetyn puoliväliriihen
Kauppa ja teollisuus palkkaavat eniten kesätyöntekijöitä pk-sektorilla
Kesätöitä on pk-sektorilla tarjolla hieman viime vuotta vähemmän, kertoo tuore Yrittäjägallup. 23 prosenttia Yrittäjägallupiin vastanneista pk-yrityksistä aikoo palkata tänä vuonna kesätyöntekijöitä. Viime vuonna vastaava osuus
Pohjanmaalla ideoitiin KAJ-leivos, josta tuli välittömästi hitti – ”Leipurille on tulossa apua”
Yrittäjä Pia Johansson varautuu jo euroviisuhuuman nousuun. Kokkolan ja Pietarsaaren välissä sijaitseva Pias Livs ei ole aivan tavallinen kauppa. Sieltä saa nimittäin leivoksia, jotka viedään
Näin Helsinkiä elävöitetään – kuusi pormestariehdokasta vastaa, miten keskustasta tehdään vetovoimainen
Helsingin Yrittäjien kuntavaalitentissä 13.3.2025 kohtasivat pääkaupungin kuuden kärkipuolueen pormestariehdokasta: Paavo Arhinmäki (Vas.), Atte Harjanne (Vihr.), Eveliina Heinäluoma (SDP), Marcus Rantala (RKP), Wille Rydman (PS) ja
Varoitus yrittäjille: Laskutushuijauksia liikkeellä – Viranomainen julkaisi ohjeet, joilla voit välttyä pahimmalta
Kyberturvallisuuskeskus on viime aikoina saanut ilmoituksia laskutushuijauksiin tähtäävistä tietojenkalasteluviesteistä. Traficomin alainen Kyberturvallisuuskeskus kertoo, että kalasteluviestejä on viime aikoina lähetetty esimerkiksi Traficomin ja hyvinvointialueiden nimissä. Viesteissä
Kuntavaaleissa ehdolla Helsingissä 124 yrittäjää
Kunta- ja aluevaaleissa riittää valittavaksi yrittäjiä, joista äänestää: valtakunnallisesti ehdolla on 5 025 yrittäjää kuntavaaleissa ja 1 371 aluevaaleissa. Helsingissä on ehdolla 124 yrittäjätaustaista ehdokasta
Yrityslähestymiskielto etenee – ”Kauppiailla, työntekijöillä ja asiakkailla oikeus turvalliseen ympäristöön”
Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle ensi vuoden aikana. Yrityslähestymiskiellon valmistelu jatkuu. Muutostarpeiden arviointi ja valmistelu tehdään oikeusministeriössä virkatyönä, ja työn tueksi asetetaan seurantaryhmä, johon