Talousnäkymien mentyä happamiksi ovat monet suuret teknologiayritykset ilmoittaneet jättimäisistä, tuhansien ihmisten irtisanomisista. Irtisanomisissa ei silti välttämättä ole järkeä, sanoo professori. LUE MYÖS: Yritykset, kuten Amazon,
Kategoria: TiVi
Tietoviikko
GitHub kehuu uutta ominaisuuttaan mullistavaksi: hae mukaan beetaan
Koodiarkistopalvelu GitHub on kehittänyt erityisesti lähdekoodeille tarkoitetun hakutoiminnon, jota se testaa parhaillaan beetavaiheessa. Haulle on tarvetta: GitHubissa on yli 200 miljoonaa koodivarastoa eli haettavaa piisaa.
Salailtu venäläinen sotilassatelliitti tuhoutui – Syytä ei tiedetä
Salaperäinen venäläinen sotilassatelliitti Kosmos 2499 on hajonnut Maan kiertoradalla. Yhdysvaltain avaruusvoimien yksikkö vahvisti Twitterissä, että satelliitti tuhoutui 4. tammikuuta ainakin 85 seurattavaan osaan. Tviitissä ei
Moni verkkokauppa paljastaa vahingossa rikollisille tärkeitä tietoja: näin asia kannattaa
Verkkokaupat eivät aina kohtele asiakastietoja riittävän huolellisesti, joko huolimattomuuttaan tai piittaamattomuuttaan. Web-tietoturvatalo Sansecin selvityksen mukaan noin 12 prosenttia verkkokaupoista unohtaa varmuuskopioita verkkosivustaan tai tietokannoistaan julkisena
Miljardin euron it-uudistus: yksi järjestelmä 46 000 käyttäjälle
Ison-Britannian valtionhallinto on käynnistänyt poikkeuksellisen mittavan järjestelmien uudistamishankkeen. Siinä kahdeksan erillisen osaston järjestelmät on tarkoitus konsolidoida yhdeksi. Uudistuksen tavoitteena on uutispalvelu The Registerin mukaan säästää
Huh huh: vanhan näytönohjaimen hinta on kivunnut yli 13 000
Uusien ja tarpeettoman tehokkaiden näytönohjaimien hinnat saattavat hirvittää, mutta joskus joutuu vanhoistakin malleista pulittamaan sievoisen summan. Yksi äärimmäisiä esimerkkejä on vielä hetken aikaa myynnissä eBayssä.
Kuinka saavutamme turvallisen digitaalisen tulevaisuuden?
”Asiantuntijoiden tuella organisaatio voi saada hyvän pohjan tilanteensa arviointiin. Tämä pohjatyö on digitaalisen suvereniteetin perusta. Vaikuttivatpa haasteet nyt kuinka suurilta tahansa, on tulevaisuus täynnä uusia
Pankit voivat kytätä mitättömiä käteissummia: 60 euron talletus johti puheluun
Käteisen talletusautomaattien suosio kasvaa, kun pankit sulkevat konttoreitaan. Automatian ylläpitämissä talletusautomaateissa suurin mahdollinen kertatalletus on 5 000 euroa. Suurin osa pankeista on kuitenkin asettanut talletuksille
Varoitus sadoilletuhansille suomalaisille: Tämä pakollinen verovelvollisuus pitää hoitaa ”entistä omatoimisemmin”
Maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa toimiva Metsäkeskus muistuttaa, että metsänomistajien kannattaa perehtyä nyt alkuvuonna metsäveroilmoituksen täyttämiseen ja ilmoittaa kaikki edellisvuoden metsätalouden tulot ja menot. ”Metsänomistajan on
Taloyhtiöitä uhkaa uusi tekijänoikeuskorvaus? Ministeriö kiistää pelot
Edunvalvontajärjestö Kiinteistöliitto on huolissaan, että lainmuutos voi tuoda uusia lisäkuluja suureen määrään suomalaisia taloyhtiöitä. Eduskunnassa käsitellään hallituksen esityksiä, joilla aiotaan tehdä muutoksia tekijänoikeuslakiin ja sähköisen