Mittausteknologiaan erikoistunut pörssiyhtiö Vaisala on laajentanut Xweather-tiesäätarjoamaansa uudella datakokonaisuudella. Yhtiön laskujen mukaan sähköauto voi menettää 20–40 prosenttia valmistajan ennustamasta kantamasta, kun ilman lämpötila on kylmä
Kategoria: TiVi
Tietoviikko
Maailman ensimmäinen ”kaksipäinen” tuulivoimala käynnistyi Kiinassa – kelluva alusta kestää
Kiinalainen maailman suurimpiin lukeutuva tuulivoiman valmistaja Mingyang Group on ottanut käyttöön tiettävästi maailman ensimmäisen kelluvan tuulivoima-alustan, johon on asennettu niin kutsuttu kaksipäinen voimala eli kaksi
Oneplus-faneille kiinnostavia tietoja: tällaisia ovat uudet Nord 4 ja Pad
Oneplus on julkistanut liudan uusia tuotteitaan. Merkittävin niistä lienee Oneplus Nord 4 -älypuhelin, mutta myös tabletti Oneplus Pad 2 kiinnostaa varmasti monia. Eräänä Nord 4:n
Kännykkä voi ladata julkisesta usb-latauspaikasta vähän muutakin kuin sähköä –
Julkisilla paikoilla voi piillä odottamaton tietoturvauhka, joka kohdistuu etenkin Android-älypuhelimiin. Uhriksi joutuakseen ei tarvitse tehdä mitään tavanomaisella tavalla epäilyttävää, kuten avata linkkiä, ladata tiedostoa tai
Urkintasovellus voi vuotaa myös käyttäjänsä tietoja – kansalaisjärjestön edustaja kertoo,
Toisen läheisen ihmisen toimintaa seuraavat stalkerware-sovellukset ovat moraalisesti arveluttava ja joskus myös laiton ilmiö. Niillä voi seurata esimerkiksi avioparin tai kumppanin viestittelyä laitteellaan tai tämän
Meta ei tuo osaa tekoälymalleistaan Eurooppaan – EU:n lainsäädäntö ”liian
Meta ei aio tuoda tulevia multimodaalisia tekoälymallejaan Euroopan markkinoille, uutisoi Axios. ”Emme julkaise multimodaalista Llama-malliamme EU:ssa Euroopan sääntely-ympäristön arvaamattomuuden vuoksi”, yhtiö kertoi Axiokselle. Meta aikoo
50 percent of companies have lost millions in cyber attacks
A report published by Fortinet reveals that nearly nine out of ten organizations have been breached in the past year, the company said in a
Ciscon tuotteissa kriittinen haavoittuvuus – päivitä heti
Cisco Secure Email Gatewaysta on löytynyt kriittinen haavoittuvuus, tiedottaa Kyberturvallisuuskeskus. Cisco on julkaissut päivityksen, joka korjaa haavoittuvuuden. Kyberturvallisuuskeskus kertoo, että haavoittuvuus johtuu käyttäjän antaman syötteen
Venäjä turvautuu yli sata vuotta vanhaan jättimäiseen puolustuskeinoon – syynä
Venäjä kehittää paraikaa sulkupallojen linjaa tai verkostoa Ukrainan tuhoisilta drooni-iskuilta suojautuakseen. Sulkupallo tarkoittaa maahan ankkuroitua kevytkaasupalloa eli vety- tai heliumpalloa, jollaisten varassa taivaalle nostetaan isokokoinen
Ikäsyrjintä rehottaa tekniikan alalla: lähes 90 % 50 vuotta täyttäneistä kertoi
Tekniikan alan yli 50-vuotiaista työttömistä jopa 86 prosenttia on kohdannut ikäsyrjintää työnhaussa, selviää Insinööriliiton kyselystä. Vastaavasti reilu kymmenesosa työssä olevista samanikäisistä kertoi kohdanneensa ikään liittyviä