Lista on toimituksen näkemys siitä, keitä alan ihmisiä ict-ammattilaisten kannattaa kuunnella ja seurata juuri nyt. LUE MYÖS: Kuka ansaitsee paikan listalla? Onko aiempien vuosien listoilta
Kategoria: TiVi
Tietoviikko
Suomen ict-tuottavuus on jäänyt junasta – osaamaton johto ja muutosvastarinta
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ja Labore ovat julkaisseet tutkimuksen Suomen yritysten tuottavuudesta, ja tulokset eivät ole mairittelevia. Viime vuosikymmenellä tuottavuuserot parhaisiin maihin ovat vain kasvaneet. Tutkimus
Jopa 87 % Reaktorin työntekijöistä omistaa yhtiön osakkeita
Osakkeet ovat yhä useamman yrityksen salainen ase henkilöstön sitouttamisessa ja kannustamisessa. Aiemmin ne kuuluivat lähinnä ylimmälle johdolle, mutta nykyään ne ovat avainhenkilöiden lisäksi usein saatavilla
Suomalainen tekoäly-yhtiö saa 8 miljoonan potin kasvuun – Ford vakuuttui
Pääomasijoittaja Bocap tekee kahdeksan miljoonan euron sijoituksen AI-transformaatioon ja laajennettuun todellisuuteen keskittyvän asiantuntija- ja teknologiayritykseen Younite AI:hin. Rahoituspaketin tarkoituksena on vauhdittaa yhtiön kansainvälistymistä, mihin Bocap
Kova väite: Huawei kehittää käyttöjärjestelmää pc:lle
Huawei väitetysti suunnittelee oman HarmonyOS-käyttöjärjestelmänsä kääntämistä pc-ympäristöön. Tätä ennen HarmonyOS on nähty esimerkiksi laitevalmistajan puhelimissa ja älykelloissa. Huawei valmistaa myös kannettavia Matebook-tietokoneita. Aiheesta kirjoittaneen Ghacks-sivuston
3 elintärkeää Windows-pikakomentoa – jokaisen pitäisi tietää nämä
Olipa Windows-käyttöjärjestelmästä mitä mieltä tahansa, joutuu lähes jokainen meistä olemaan sen kanssa tekemisissä vähintään koulumaailmassa tai työelämässä. Tässä pari vinkkiä, joiden avulla helpotat elämääsi Windows-käyttäjänä.
Käytätkö WhatsAppia kuvien lähettämiseen? Luvassa iso muutos
Pikaviestisovellus WhatsApp on saamassa toivotun päivityksen, jonka avulla palvelua voi jatkossa käyttää entistä tehokkaammin kuvien ja videoiden jakamiseen. Aikaisemmin kuva- ja videosisältöjen lähettäminen on toki
Spotify-käyttäjät ärsyyntyivät: pitääkö suositusta ominaisuudesta jatkossa maksaa?
Musiikin suoratoistopalvelu Spotify tarjoaa kuuntelijoilleen vaihtoehdon nauttia äänisisältöjä sekä ilmaiseksi että kuukausitilauksella. Palvelusta maksavat käyttäjät välttyvät mainoksilta, ja he voivat kuunnella haluamaansa musiikkia ilman rajoituksia.
Suomesta löytyi 44 miljoonan tonnin harvinainen esiintymä metalleja, joita sähköautoteollisuus
Sakatin kaivoshanke Sodankylässä edellyttää soidensuojelulain muutosta. Lisäksi kaivos saattaa heikentää merkittävästi Viiankiaavan aapasuon Natura-suojeluarvoja. Näin lausuu Lapin Ely-keskus torstaina julkistetussa perustelluksi päätelmäksi kutsutussa kannanotossa. Lähde
Saudi-Arabian tulevaisuuden kaupunki on ”hirvittävä paikka asua”, kritisoi tutkija –
Saudi-Arabiaan aiotaan rakentaa futuristinen kaupunki, joka koostuu ensisijaisesti 170 kilometriä pitkästä ja vain 200 metriä leveästä rakennelmasta. Rakennelma koostuu kahdesta 500 metrin korkuisesta vierekkäisestä rakennelmasta,