Venäläinen tiedustelualus Ivan Khurs oli suojelemassa TurkStream-kaasuputkea noin 140 kilometrin päässä Bosborin salmesta koilliseen, kun kolme Ukrainan miehittämätöntä pikavenettä hyökkäsi kohti laivaa. TurkStream kulkee Krimin
Kategoria: TiVi
Tietoviikko
Merikaapeleille erikoinen vaihtoehto: massiivisilla akuilla lastattu laiva kuljettaa 241 MWh:n
Japanilainen PowerX suunnittelee erikoista ratkaisua sähkönsiirtoon. Yhtiö aikoo rakennuttaa aluksen, joka kuljettaa uusiutuvalla energialla täyteen ladattuja akkuja merellä. Hankkeesta uutisoi muun muassa New Atlas. Suunnitelma
Pohjois-Korea laukaisi ensimmäisen vakoilusatelliittinsa, ja mönkään meni – Etelä-Korea ja
Pohjois-Korea yritti keskiviikkona saada taivaalle kaikkien aikojen ensimmäisen vakoilusatelliittinsa. Mereen meni. Satelliitin laukaisu aiheutti kuitenkin niin paljon huolta, että Etelä-Koreassa ja Japanissa ihmisiä kehotettiin hakeutumaan
Sähkön siirtohinta vaihtelee rajusti – täällä se on kalleinta
Sähkön siirtohintojen hinnoittelussa on suuria alueellisia eroja, selviää Omakotiliiton vertailussa. Siirron perusmaksu on edullisimmillaan 3,89 euroa kuukaudessa ja kalleimmillaan 37,56 euroa. Maan kalleimmat siirtohinnat löytyvät
Häijy ohjelmistovika sotki mullistavan tekniikan: sadoille potilaille väärä syöpädiagnoosi
Yhteensä yli 400 potilasta Yhdysvalloissa sai väärin perustein kuulla, että heille on saattanut kehittyä syöpä, kun järjestelmän virhe toimitti testistä heille väärän tuloksen. Financial Times
Toimitusjohtaja Linda Yaccarinon luottokollega aloittaa Twitterin johtoryhmässä
Kansainvälisen media- ja viihdealan NBCUniversalin johtoryhmään kuulunut Joe Benarroch siirtyy Twitterin palvelukseen. Benarrochin uusi työtehtävä liittyy liiketoiminnan pyörittämiseen. Asiasta uutisoivien Reutersin ja The Wall Street
Oletko koskaan käyttänyt tätä Windowsin kovasti hehkutettua toimintoa? Pian se
Vuosia sitten Microsoft esitteli Cortanan, virtuaalisen apurihahmonsa, jonka piti näytellä keskeistä roolia Windows-puhelimien suuressa uudistuksessa. Nimensä apuri sai suositun Halo-pelisarjan hahmolta ja vuosien varrella se
F-Secure jakautui viime vuonna kahdeksi tietoturvayhtiöksi – toinen niistä saa
Viime vuoden heinäkuun ensimmäisenä päivänä alkoi kaupankäynti Withsecuresta irrotetun F-Securen osakkeilla. Kun jakautumisesta tulee pian vuosi, nyt on hyvä hetki tarkastella yhtiöiden pörssimenestystä ja ennen
Yli 100 Android-sovellukseen on ujutettu häijy haitake – yhteensä yli
Yli 100 Android-sovelluksessa on havaittu haitake, joka on todennäköisesti ujutettu palveluihin saastutetun sovelluskehitystyökalun (sdk) avulla. Yhteensä näitä sovelluksia on ladattu yli 400 miljoonaa kertaa. Havainnon
Putin haluaa kansalliset e-urheilukisat – näitä pelejä siellä pelattaisiin
Venäjän presidentti Vladimir Putin on kehottanut perustamaan maahan oman e-urheiluliigan, jossa pelattaisiin ainoastaan kotimaisia pelejä. Aiheesta uutisoi venäläinen Kommersant verkkosivuillaan. Ilmeisesti turnausten järjestäjäksi on kaavailtu