Jo kahteen kertaan Suomen markkinoilta poistunut ja vuonna 2022 Suomeen palannut virolainen kyytipalveluyritys Bolt näyttää onnistuneen valtaamaan markkinaosuutta yhdysvaltalaiselta kyytipalveluyritys Uberilta, ilmenee konsernien Suomessa toimivien
Kategoria: TiVi
Tietoviikko
Maailman syvimmän luolan pohjaa ei ole vielä löytynyt – sen
Verjovkinan luolan suuaukko löydettiin vuonna 1968. Neuvostoliittolaiset tutkijat laskeutuivat silloin 115 metrin syvyyteen. He huomasivat käytävien jatkuvan pitemmälle. Seuraava tutkimusretkikunta laskeutui luolaan vasta vuonna 1982.
Tällaisia taisteludrooneja Santahaminassa kehitetään: aseistettava surffilauta voisi valvoa sukellusveneitä, pikkumönkijä
Santahamina – Suuronnettomuus, jossa juna ja linja-auto ovat törmänneet yhteen. Paikka on vaikeasti lähestyttävä maastokohde. Onnettomuuspaikalla on useita erityyppisesti vammautuneita potilaita, joista osa on kiinni
Tällainen oli Suomen ensimmäinen kaivinkone vuonna 1912: 70-tonnisen höyryhirmun käyttö
Kaivinkoneiden nykyinen kokokirjo yltää huonon lapiomiehen kanssa kisaavasta pikkutönkijästä 13 000 tonnia painaneeseen Big Muskieen. Jonkinlainen moottorikaivin on nykyään pienimmälläkin omakotitalotyömaalla. Vielä 1950-luvulla työttömyystöitä painottanut lainsäädäntö
Youtube sanoo ei tekoälyllä tehdyille väärennöksille
Youtube aikoo puuttua alustalla esiintyvään kyseenalaiseen tekoälysisältöön. Uudistus on jatkoa Youtuben aiemmalle marraskuussa käyttöön otetulle periaatteelle käsitellä generatiivista tekoälyä. Aiemmin Youtube on Techcrunchin mukaan lisännyt
Taasko puhelinmyyjä soittaa? Näin saat puhelinnumerolle eston Androidilla
Puhelimen odottamaton tai toistuva kilinä ei ole enää yhtä yleinen riesa kuin ennen, koska niin suuri osa viestinnästä tapahtuu nykyään viestipalveluissa. Silti ainakin jotkut henkilöt
Aker BP hyödyntää dataa ja tekoälyä kestävämmän kasvun tukena
Julkaistu 03.07.2024 Kirjoittaja Tietoevry Norjalainen öljy-yhtiö osoittaa, että datalähtöiset innovaatiot voivat auttaa koko alaa saavuttamaan kestävyystavoitteet – mutta tämä edellyttää yhteistyötä ja rohkeutta kokeilla uusia
Kyberhyökkäys ajoi autokaupan painajaismaiseen tilanteeseen Yhdysvalloissa
Autokauppiaat ovat ajautuneet painajaismaisen ikävään tilanteeseen Yhdysvalloissa, kertoo uutiskanava CNN. Kauppiailla ja alan muilla toimijoilla on ollut huomattavia vaikeuksia tilauksien, myynnin ja asiakasviestinnän kanssa ohjelmistotoimittaja
Yango saatetaan kieltää Suomessa jo parin kuukauden sisällä – syynä
Päätös siitä, saako Yango jatkaa henkilötietojen käsittelyä ja siten myös toimintaansa Suomessa, tehdään todennäköisesti jo lähikuukausina. Viime vuonna tietosuojavaltuutettu kielsi Yango-taksipalvelun henkilötietojen siirrot Suomesta Venäjälle
Huoli virtualisoinnin suunnanmuutoksesta sai monet etsimään vaihtoehtoisia ratkaisuja – Tunnetko
Julkaistu 03.07.2024 Kirjoittaja Red Hat Virtualisoinnin uudelleenjärjestely on tie nykyaikaisempaan infrastruktuuriin, sanoo Red Hatin ratkaisuarkkitehti llkka Tengvall. Red Hatin OpenShift-virtualisointia pyydetään nyt testattavaksi kiihtyvällä tahdilla.