ISO 27001 -tietoturvasertifikaattien suosio on viime vuosina kasvanut. Suomessa on nykyisin noin 200 sertifioitua organisaatiota, ja määrä on kasvussa. Toisin kuin joskus luullaan, ISO 27001
Kategoria: TiVi
Tietoviikko
Melkoinen temppu: Lentokone laskeutuu videolla helikopterialustalle pilvenpiirtäjän katolla
Kiinteäsiipisillä lentokoneilla ei yleensä laskeuduta helikopterialustoille, mutta nyt sellainenkin temppu on tehty. Maaliskuun 14. päivänä puolalainen Łukasz Czepiela laski pienkoneensa halkaisijaltaan 27-metriselle ympyränmuotoiselle alustalle Burj
Suomalainen ohjelmistotalo sai 10 miljoonan potin – ”rakennamme yleispätevää tekoälyä”
Vuonna 2018 perustettu helsinkiläinen ohjelmistotalo IPRally on kerännyt yhteensä kymmenen miljoonan euron arvoisen rahoituksen pääomasijoittajilta. IPRallyn kehittämää patenttihakusovellusta myydään saas-mallisena pilvipalveluna. Sen tekoäly mukailee patenttiasiantuntijan
Google julkaisi kauan odotetun ChatGPT-kilpailijan – tällainen on Bard
Google on kuukausien odotuksen jälkeen julkaissut ChatGPT:n kanssa kilpailevan Bard-tekoälypalvelun. Palvelu tulee aluksi käyttöön rajatulle testiryhmälle Yhdysvalloissa ja Britanniassa. The New York Timesin mukaan palvelu
TikTok vastaa kritiikkiin: ”Emme ole koskaan jakaneet yhdysvaltalaisten dataa Kiinalle”
Videopalvelu TikTok kieltää koskaan jakaneensa yhdysvaltalaisten käyttäjien tietoja Kiinan hallitukselle. ”TikTok ei ole koskaan jakanut tai vastaanottanut pyyntöä jakaa yhdysvaltalaisten käyttäjien tietoja Kiinan hallitukselle. Emmekä
Bill Gates kertoo, mikä vakuutti hänet ChatGPT:n kyvyistä
Microsoftin perustajiin kuuluva Bill Gates arvioi tekoälytekniikoiden viimeaikaisen kehityksen olevan merkittävin teknologinen edistysaskel vuosikymmeniin. Hän vertasi GatesNotes-blogissaan ChatGPT:n kaltaisten tekoälytekniikoiden merkittävyyttä mikroprosessorin, pc-koneen, internetin ja
Datakeskuksesta katkesivat sähköt – potilastietojärjestelmä kaatui 5 tunniksi
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen eli Varhan palvelinkeskuksessa sattui tiistaina sähkökatkoksesta johtunut häiriö, jonka seurauksena potilastietojärjestelmissä ympäri Varsinais-Suomea oli ongelmia. Turun Sanomien mukaan potilastietojärjestelmä oli poissa käytöstä viiden
Googlen Bard-tekoälylle naureskellaan netissä – virheellinen vastaus herätti huolen yksityisyydestä
Googlen tiistaina julkaisema Bard-chatbotti on otettu innolla vastaan testaajien keskuudessa. Sosiaalisessa mediassa ja nettifoorumeilla on julkaistu runsaasti ruutukaappauksia Bardin edesottamuksista. Liikkeellä on myös paljon Bardille
Autojätti linjaa: ei kosketusnäyttöjä ohjaamoihin
Eteläkorealainen autonvalmistaja Hyundai on linjannut, että sen autoissa tullaan jatkossakin luottamaan fyysisiin painikkeisiin ohjaamon hallintalaitteissa. Viime vuosina kosketusnäyttöjen suosio autojen hallintapaneeleissa on kasvanut. Hyundain suunnittelujohtaja
Yliopisto kehitti 600 dollarilla tekoälyn ja lähetti sen saman tien
Stanfordin yliopiston tutkijaryhmä päätti kokeilla, kuinka helppoa olisi luoda valtaisaa mediahuomiota saanutta ChatGPT:tä vastaava tekoälyalgoritmi omin voimin. Kokeilu onnistui ja on herättänyt huolta siitä, miten