Tietoturvayhtiö F-Secure antoi perjantai-iltana tulosvaroituksen. F-Secure arvioi uudessa ohjeistuksessaan vuoden 2023 liikevaihdon olevan välillä 128–132 miljoonaa euroa. Oikaistun ebita-liiketuloksen yhtiö olevan 41–45 miljoonan euron välillä.
Kategoria: TiVi
Tietoviikko
Verkkokauppa.comin johtoryhmän jäsen vaihtaa työpaikkaa
Verkkokauppa.comin henkilöstöjohtaja ja johtoryhmän jäsen Saara Tikkanen on päättänyt jättää yhtiön, yhtiö tiedotti viime viikolla. Tikkanen lopettaa Verkkokauppa.comissa vuoden 2024 alussa siirtyäkseen uuden työnantajan palvelukseen.
ChatBTS opastaa digikehittämisessä – ”toiset käyvät pitkiäkin keskusteluja”
It-palvelutalo Sofigateen kuuluva Business Technology Forum esitteli vuonna 2009 avoimen ja vapaasti käytettävän bisnesteknologiamallin BTS:n (Business Technology Standard). Ei-kaupallinen BT Forum kehittää mallia edelleen useiden
Sivuutitko tämän ilmoituksen Chromessa? Google kyttää käyttäjiä uudella tavalla
Google Chrome -selaimen käyttäjille on esitelty viime viikolta lähtien uutta mainosominaisuutta, joka on osa selaimen tuoretta kasvojenkohotusta. Sekä selaimen työpöytä- että mobiiliversiossa käyttäjille on näytetty
Yksi kuva voi saastuttaa Apple-laitteen – Nyt kannattaa päivittää
Apple on julkaissut laitteisiinsa tärkeitä tietoturvapäivityksiä sisältäviä käyttöjärjestelmäpäivityksiä. Päivitykset koskevat niin iPhone-puhelimia, Mac-tietokoneita, iPad-tabletteja kuin Apple Watch -älykelloja. Laitteissa havaittiin toissa viikolla vaarallinen nollapäivähaavoittuvuus, jonka
Ketkä ovat Suomen 100 it-vaikuttajaa? Ehdota
Lista on toimituksen näkemys siitä, keitä alan ihmisiä ict-ammattilaisten kannattaa kuunnella ja seurata juuri nyt. LUE MYÖS: Kuka ansaitsee paikan listalla? Onko aiempien vuosien listoilta
Suomen ict-tuottavuus on jäänyt junasta – osaamaton johto ja muutosvastarinta
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ja Labore ovat julkaisseet tutkimuksen Suomen yritysten tuottavuudesta, ja tulokset eivät ole mairittelevia. Viime vuosikymmenellä tuottavuuserot parhaisiin maihin ovat vain kasvaneet. Tutkimus
Jopa 87 % Reaktorin työntekijöistä omistaa yhtiön osakkeita
Osakkeet ovat yhä useamman yrityksen salainen ase henkilöstön sitouttamisessa ja kannustamisessa. Aiemmin ne kuuluivat lähinnä ylimmälle johdolle, mutta nykyään ne ovat avainhenkilöiden lisäksi usein saatavilla
Suomalainen tekoäly-yhtiö saa 8 miljoonan potin kasvuun – Ford vakuuttui
Pääomasijoittaja Bocap tekee kahdeksan miljoonan euron sijoituksen AI-transformaatioon ja laajennettuun todellisuuteen keskittyvän asiantuntija- ja teknologiayritykseen Younite AI:hin. Rahoituspaketin tarkoituksena on vauhdittaa yhtiön kansainvälistymistä, mihin Bocap
Kova väite: Huawei kehittää käyttöjärjestelmää pc:lle
Huawei väitetysti suunnittelee oman HarmonyOS-käyttöjärjestelmänsä kääntämistä pc-ympäristöön. Tätä ennen HarmonyOS on nähty esimerkiksi laitevalmistajan puhelimissa ja älykelloissa. Huawei valmistaa myös kannettavia Matebook-tietokoneita. Aiheesta kirjoittaneen Ghacks-sivuston