ChatGPT:tä pidetään yleisesti nykyajan kehittyneimpänä tekoälymallina. Se on saanut suuren yleisön kiinnostuksen todella heräämään julkaisustaan lähtien viime marraskuussa. OpenAI-yhtiön kehittämä tekoäly osaa kirjoittaa runoja, esseitä
Kategoria: TiVi
Tietoviikko
Digipalveluille tulee uusia vaatimuksia – 2 vuotta aikaa korjata tai
Euroopan unionin esteettömyysdirektiivin toimeenpaneva lainsäädäntö tulee voimaan helmikuun alussa ja tuo mukanaan merkittäviä uusia vaatimuksia myös useille Suomessa tarjottaville digipalveluille. Käytännössä esimerkiksi verkkokaupoissa voi olla
Älypuhelin jatkuvasti kourassa? Migreenisi voi pahentua
Älypuhelimen käyttö voi vaikuttaa migreeneihin. Uuden tutkimuksen mukaan seurauksena voi olla heikompi unen laatu ja kivuliaammat päänsäryt, PsyPost uutisoi. Pakistanissa tehtyyn tutkimukseen osallistui 400 aikuista,
Suosikkijakelun tukiaika päättymässä – tässä vaihtoehdot
Vuonna 2018 julkaistu Ubuntu 18.04 LTS oli monella tavalla poikkeuksellinen jakelu. Se oli ensimmäinen pitkäaikaisesti tuettu Ubuntu-versio, joka käytti Gnome 3 -työpöytäympäristöä Canonicalin oman Unityn
Swappie aikoo irtisanoa jopa 290 – tuotanto enimmäkseen pois Suomesta
Käytettyjen älypuhelimien myyntiin erikoistunut Swappie kertoo aloittavansa muutosneuvottelut, jotka koskettavat yrityksen Kalasatamassa sijaitsevan tehtaan henkilöstöä. Swappien toimitusjohtaja kertoo asiasta yhtiön julkaisemassa blogikirjoituksessa. Swappien alustavan arvion
Linux-ydin tekee kiusaa – uusi Ubuntu myöhästyy
Uusimman pitkäaikaisesti tuetun Ubuntu 22.04 LTS:n toinen välipäivitys myöhästyy kahdella viikolla. Syynä ovat ongelmat uudemman ytimen käännöksessä. Ubuntu 22.04.2 LTS tarjoilee Ubuntu 22.10:ssä käytetyn Linux
Nokia pääsi Samsungin kanssa sopuun 5G-patenttilisensseistä
Nokia ilmoitti tänään solmineensa Samsungin kanssa uuden sopimuksen patenttien ristiinlisensoinnista edellisen sopimuksen päätyttyä vuoden 2022 lopussa. Sopimus kattaa Nokian keskeiset keksinnöt 5G:ssä ja muissa teknologioissa,
Näin WhatsApp-tilisi voidaan kaapata, kun nukut – ja näin voit
Hakkerit voivat viedä WhatsApp-tilisi sillä aikaa kun nukut, varoittaa tietoturvaan erikoistunut tutkija Zuk Avraham. Avraham on avannut hakkereiden metodeja Twitter-tilillään ja varoittaa ihmisiä, joilla on
Tällaiset päivitykset päättyvät nyt monilta Windows 10:n käyttäjiltä
Monille tuskin tulee yllätyksenä, että Windows 11 on tällä hetkellä Microsoftin päähuomion kohde. Windows 10:n käyttäjille se tarkoittaa sitä, että luvassa on jatkossa vain pakollisia
Ajokokeessa kuvaaminen kiellettiin – näin siinä lopulta kävi
Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin on ottanut tutkittavakseen asian liittyen tapaukseen, jossa Ajovarma Oy:n ajokokeen vastaanottaja oli kieltänyt kokelasta käyttämästä kuljettajantutkintoa suorittaessaan auton tuulilasiin kiinnitettyä kameraa ja