Ranskan viranomaiset ovat nostaneet alustavat syytteet kahta Kiinan kansalaista ja kahta Ranskan kansalaista vastaan tapauksessa, jossa epäillään Ranskassa tuotettujen kehittyneiden mikrosirujen salakuljetusta Kiinaan ja Venäjälle
Kategoria: TiVi
Tietoviikko
Eduskunnasta kertovalle pelille etsitään kehittäjää – väkivalta kielletty
Eduskunnan kanslia on julkaissut hankintailmoituksen ”Eduskuntapelistä”. Tarkemmin sanottuna hankinnassa on kyse selaimella pelattavasta pelistä, jonka on tarkoitus tukea nuorten demokratiakasvatusta. Erityinen painopiste on yläkouluikäisissä, ja
Uusi haastaja Googlen ja Applen karttapalveluille – data kehittäjien vapaasti
Googlen ja Applen karttapalvelut ovat saamassa kilpailijan Overture Maps Foundation -säätiön karttatietojen muodossa. Säätiön perustivat viime vuonna Microsoft, Meta, Amazon ja muun muassa navigaattoreita valmistava
Määräaikaisten sähkösopimusten hinnat tulivat rytinällä alas – futuurit romahtivat yli
Tulevan talven sähkön hinta näyttää laskeneen ennusteista. Määräaikaisten sähkösopimusten hinnat ovat selvässä laskusuunnassa pitkästä aikaa. Erityisesti tulevan talven futuurit olivat viime viikolla selvästi aiempaa edullisempia.
Pohjois-Korean hakkerit iskivät nyt Viroon – 34 miljoonaa euroa varastettiin
Virolainen kryptovaluutoilla tehtävien maksujen käsittelypalvelu CoinsPad on joutunut varkauden kohteeksi. Yhtiöltä varastettiin noin 37,2 miljoonan dollarin eli noin 34 miljoonan euron edestä kryptovaluuttoja. CoinsPadin aiheesta
Euroopan avaruusjärjestö kehittää uutta satelliittijärjestelmää – lentokoneiden seurannasta tulee reaaliaikaista
Euroopan avaruusjärjestö Esa ja avaruuspohjaista dataa tarjoava Spire Global ovat sopineet uudesta satelliittijärjestelmästä, joka tulee seuraamaan lentoja ja varmistamaan, että seurantatietoa on saatavilla koneen noususta
Ukraina väittää: Venäjä siirtää sotakalustoa mantereelta Krimille
Venäläisjoukot ovat alkaneet siirtää sotakalustoa manner-Ukrainan miehitetyiltä alueilta, eteläisestä Melitopolista Zaporižžjan seudulta, Krimin niemimaalle, väittää Ukrainan valtion tietotoimisto Ukrinform. Se perustaa tietonsa paikallisiin vastarintalähteisiin. Ukrinformin
Max Payne sai alkuperäiset suomalaiskasvonsa takaisin vapaaehtoisen modaajan työpanoksella
Vuoden 2001 suomalaista hittipeli Max Paynea pelanneet muistanevat pelin samannimisen päähenkilön kasvot, jotka oli mallinnettu Remedy Entertainment -studion luovan johtajan Sam Laken – oikealta nimeltään
Call of Duty -servereillä levisi matomainen haitake – tartuntaan riitti
Vanha Call of Duty -peli on yllättäen joutunut hakkereiden kynsiin. Vuonna 2009 ilmestyneen ja uskollisen pelaajakunnan keränneen Call of Duty: Modern Warfare 2 -pelin pc-version
Ericsson valitsi 5g-sirunsa valmistajaksi amerikkalaisjätin
Sirujätti Intel on ilmoittanut valmistavansa ruotsalaiselle Ericssonille sen tarpeisiin räätälöidyn järjestelmäsirun (SoC) sen 5g-verkkolaitteissa käytettäväksi. Aikataulua projektille ei ole kerrottu. Intelin mukaan Ericssonille valmistettavat sirut