Hollantia ja Saksaa riepotellut poikkeuksellisen raju kesämyrsky aiheutti ongelmia myös Microsoftin Azure-pilvelle Euroopassa. Microsoftin alustavan raportin mukaan Poly-niminen myrsky aiheutti laitevian, jonka seuraukset olivat laajat,
Kategoria: TiVi
Tietoviikko
Ethän asentanut tätä päivitystä puhelimeesi? Voi rikkoa suositut verkkosivut
Apple julkaisi maanantaina hätäpäivityksen iOS 16.5.1-, iPadOS 16.5.1- ja macOS Ventura -käyttöjärjestelmille. Päivitys paikkasi tietoturva-aukon, jota käytettiin yhtiön laitteisiin hyökkäämiseen, mutta aiheutti myös yllättäviä ongelmia.
Nato-huippukokousta isännöivää Liettuaa moukaroidaan kyberhyökkäyksillä – Venäjään liitetty ryhmä otti
Liettuan pääkaupungissa Vilnassa on nähty kyberhyökkäysten aalto Nato-huippukokouksen aattona. Maanantaina tapahtuneet iskut olivat palvelunestohyökkäyksiä, jotka kaatavat sivustoja ja palveluita, mutta eivät aiheuta pysyvää vahinkoa, kertovat
Twitterin toiminta muuttui taas yllättäen – hämmentävä rajoitus poistettiin
Twitter sallii jälleen tviittien katselun kirjautumatta sisään palveluun. Kaikki palvelun tviitit laitettiin viime perjantaina yllättäen kirjautumisen taakse, mikä suututti monet. Tilanteen muuttumisesta uutisoi teknologiauutisiin keskittyvä
Kryptojen varastaminen on tuottoisaa puuhaa – rikolliset vieneet jo yli
Kryptoyhtiöt ja niiden asiakkaat menettivät yhteensä 666 354 302 dollaria 125 kyberhyökkäyksessä vuoden 2023 ensimmäisen puolikkaan aikana. Toisaalta kryptovarkauksissa menetetty rahamäärä vähentyi viime vuoden vastaavaan
Tekoäly kannusti miestä tappamaan kuningatar Elisabetin – osti varsijousen ja
Supermarketissa työskennellyt 21-vuotias mies sai Replikassa luomaltaan Sarai-tekoälybotilta tukea suunnitelmalleen tappaa edesmennyt Ison-Britannian kuningatar Elisabet II. Mies lähetteli botille runsaasti viestejä, joissa hän kertoi ajatuksistaan
Vaikeuksissa rämpivä Viaplay suunnittelee irtisanomisia
Suoratoistopalvelu Viaplay aikoo vähentää Tukholman pääkonttorin henkilöstömääräänsä. Viaplayn uusi toimitusjohtaja Jørgen Madsen Lindemann pyrkii muuttamaan vaikeuksissa olevan yhtiön toimintaa ja aloittaa sen merkittävillä henkilöstövähennyksillä, kertovat
Nixu allekirjoitti rahoitussopimuksen yhtiön ostajan kanssa
Tietoturvayhtiö Nixu on allekirjoittanut 5,5 miljoonan euron Cash Pool -tililimiittisopimuksen norjalaisen DNV Group AS:n kanssa. Lisäksi Nixun nykyiset, kolmansilta osapuolilta saadut yhteensä noin 3,9 miljoonan
Tekoäly kirjoittaa ihmistä uskottavammin Twitteriin, oli kyseessä totuus tai valhe
Valeuutiset ja virheellinen tieto saattavat saada uutta pontta tekoälystä. Uuden tutkimuksen mukaan ihmiset nimittäin uskovat virheellistä tietoa sisältävään Twitter-päivitykseen todennäköisemmin, jos sen on kirjoittanut tekoäly.
Spotifyn maksukäytäntö muuttuu: osa käyttäjistä joutuu tekemään uuden tilauksen
Spotifyn maksullista Premium-tilausta ei ole ollut mahdollista tehdä suoraan Applen App Store -sovelluskaupan kautta enää sitten vuoden 2016. Kuitenkin tätä ennen tilauksensa sovelluksensisäisellä ostolla tehneet