Maastopalojen suurin sesonki ei olekaan heinäkuussa, kuten voisi kuvitella. Lähde
Kategoria: Uusimaa
Pian Porvoonjoen yli kuljetaan uudesta paikasta – mikä nimeksi uudelle sillalle?
Vanhan Helsingintien ja Jokikadun välinen yhteys ajoneuvoliikenteelle katkeaa loppuvuoden ajaksi. Lähde
Makujen Porvoo | Brunberg tuo kauppoihin konvehdin, jollaista kukaan muu ei Pohjoismaissa tee
Porvoolaisilla on laktoosittoman uutuustuotteen suhteen huhtikuussa ”kotikenttäetu”. Lähde
Porvoolaisen ehdokkaan numero puuttui äänestyskoppien listoista: ”Miten tämä voi olla mahdollista?”
Santtu Salon puhelin alkoi soimaan keskiviikkona. Toisen puhelun jälkeen kävi selväksi, että jossakin oli tapahtunut virhe. Lähde
Tällaisia palkkioita itäuusmaalaiset hyvinvointipäättäjät saivat viime vuonna – ”Emme vain istu ja syö pullaa”
Kokoomuksesta huomautettiin, että alueen palkkiotaso on Suomen matalimpia. Lähde
Nämä tutut porvoolaisravintolat löytyvät maan 50 parhaan joukosta – oletko käynyt?
Ravintolaäänestyksen tulokset julkistettiin keskiviikkona Lähde
Uusi kauppa tuo väriä Porvoon torin laidalle – näitä tuotteita et löydä muualta
Väliaikaisen pop up -myymälän on remontin jälkeen tarkoitus jäädä kiinteäksi osaksi katukuvaa. Lähde
Ennakkoäänestys alkoi: Uusimaa selvitti, miten tuplavaaleissa oikein äänestetään Porvoossa
Uusimaa kävi Porvoon Lundin ennakkoäänestyspaikassa selvittämässä, kuinka äänestäminen alue- ja kuntavaaleissa on järjestetty. Lähde
Porvoon uuden K-Citymarketin ulkonäkö muuttuu
Keskon muutoslupahakemus hyväksyttiin. Lähde
Pitääkö kaupungin myydä Porvoon Energia? Näin vastaavat päättäjät
Useat kaupungit ovat viime aikoina rahastaneet energiayhtiöitään. Laskun maksavat lopulta sähkön ja lämmön kuluttajat. Lähde